Jos alotetaan vaikka vähän minun taustoistani ja minusta yleensä, näin blogin aiheiden valossa, eli painonhallinnassa, liikunnassa ja elämässä. Olen siis itse entinen ylipainoinen, tai oikestaan oikea herkkuperse. Onneksi tosin olen urheillut koko elämäni suht aktiivisesti, niin ylipainoa ei päässy aivan liikaa kertymään, ennen kun tajusin tilanteen ja päätin ottaa sen haltuun. Pari kertaa n. 20kg kerralla pudottaneena ja jojottelunkin jalon taidon hallinneena, olen vihdoin saanut pysyvästi elämäni kuntoon. Ja sitä sen tuomaa elämän iloa haluankin levittää. Omasta onnistumisesta motivoituneena ja inspiroituneena tuli halu auttaa myös muita pääsemään tuloksiinsa. Kokonaisvaltainen elämäntapamuutos tuo nimittäin sen kaiken fyysisen pystyvyyden ja jaksavuuden lisäksi myös niin paljon henkistä hyvinvointia, kuten itsevarmuutta, itseluottamusta ja ylpeyttä itsestään ja saavutuksistaan. Minä kuvailin sitä fiilistä uudesti syntymiseksi. Ja tätä kaikkea olenkin nyt myös ammatikseni ruvennut opastamaan.
Urheiluhierojana pääsen myös auttamaan ihmisiä, mutta vähän eri tavalla. Silti yhtälailla konkreettisesti ja fyysisesti. Hieronnalla pääsen myös parantamaan heidän jokapäiväistä arkea, liikkumista ja kaiken kaikkiaan elämän laatua. On se vaan hienoa, että tämän kaiken voin saada aikaan pelkällä omalla kosketuksellani. Ja hieronnassa tuloksiakin näkee, tuntee, tai kuulee yleensä hieman nopeammin kuin vastaavasti ohjaus ja valmennus hommissa. Kaiken kaikkiaan antoisaa ja mielenkiintoista hommaa tuo hierominenkin. Hierojana tunnen olevani vielä kumminkin melko tuore tapaus ja tunnenkin kehittyväni työssäni miltein päivittäin. Pyrin myös jatkuvasti oppimaan uutta hieronnan saloista.
Urheilutaustani on melko monipuolinen. Olen koko ikäni harrastanut paljon yksilölajeja,
mutta myös pääosin kaikki joukkuelajitkin on tullu koluttua läpi. Olen myös yleensä hakenut
harrastuksistani haasteita. Skeittauksen aloitin joskus 92-93 ja olen harrastanut sitä suht tosissaan, eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. Lumilautailla aloin jo jostain 90 luvun vaihteesta, tosin sitä ei oo tullu harrastettuu aikoihin. Olen ehkä enemmän lämpimien olosuhteiden ystävä ja valitsenkin nykyään mielummin skeitti- tai surffilaudan. Vesiurheiluista uinnin ja surffauksen lisäksi olen harrastanut myös kaikkea mahdollista veneen perässä vedettävää mm. Kneeboard, Wakeboard ja Air Chair. Breakdancea harrastin aktiivisesti yhdessä vaiheessa, ja sitä kautta tuli myös mukaan kuvioihin akrobatia ja Capoeira. Kamppailulajit alkoi kiinnostaa tossa ehkä n. 10v. taaksepäin ja sitäkin taustaa löytyy nykyään mm. Judo, Wing Tsun, Thai Boxing & Brasilian Jiu Jitsu. Tietysti salitreeniäkin on jo yli 15 vuoden ajalta. Ja tosiaan joukkuelajitaustaaki on laajasti mm. lätkä, futis ja koris. Tennistä tuli pelattua myös aika monta vuotta aikoinaan. Olen purjehtinutkin kilpaa joskus nuorempana. Golfiakin olen pelannu, ikävä kyllä en ole pitkään aikaan päässy kentällä käymään. Kuten sanottu monipuolisesti on tullu harrastettuu ja ei tossakaan listassa ole kumminkaan kun ne lajit lueteltu, joita olen enemmän tai pitempään innostunut harrastamaan.
Oma suhtautuminen treenaamiseen nykyään on ihmisen luonnollisen liikkumisen kautta, treenaaminen oman kehonpainolla, monipuolinen treenaaminen, treenaaminen ilon kautta ja terveellinen treenaaminen, mutta tietenkin itseään haastaen ja tuloksia saavuttaen.
Ruokaan suhtautumiseni suuntautuu Paleo:n suuntaan, mutta en todellakaan ole mikään HC Paleo. Ennemminkin sanoisin olevani 80-90% Paleo, vaikkakin huomaan kyllä että askel askeleelta olen syvemmällä pelissä. Mutta en siis mitenkään ehdoton asian suhteen. Kahvin kanssa käytän vieläkin maitoa ja kaljaakin juon vielä, vaikka se onkin seuraavana listalla joka poistetaan / vaihdetaan.
En ole ikinä ennen blogia kirjoittanu, enkä uskonut ikinä kirjoittavanikaan. En ole laisinkaan kirjoittaja tyyppiä, vaikkakin nyt olen ymmärtänyt että kyse on siitä mitä kirjoittaa. Kun olen tuottanut tekstiä aiheesta joka on lähellä sydäntä, niin sitä tekstiä tuleeki ja sitä on hauska tuottaa. On hauska myös informoida ja auttaa ihmisiä, ja toivottavasti onnistun myös motivoimaankin. Ja toivon myös blogini omalta osaltaan motivoiman myös minua itseäni ja auttamaan minua pitämään kiinni omista tavoitteistani, etten huolehtisi aina vain muitten kunnosta. Siinä se blogin idea tulikin pääosin, eli siis: minun oma treenaaminen, henkilökohtainen lihashuolto, ruokailu /painonhallinta ja muutenkin elämä. Ja tietysti myös se että ihmiset saavat vinkkejä omaan elämäänsä niin oman liikkumisen, lihashuollon kuin painonhallinnan osalta. Minun on myös tarkotus tehdä lajiesittelyjä harrastamistani lajeista (joita on enemmän kuin ehtii harrastamaan), siis erityisesti niistä joita voin suositella kaikille. Ja mahdollisesti myös joitain tuote esittelyjä, siis mitä itse käytän tai suosittelen. Myös lisäravinteista ja vitamiineistakin saattaa tulla jotain juttua. Ja saa toki ehdottaakin aiheita, kuhan pysytään aihepiirissä. Olisi tarkoitus ainakin pari kertaa kuukaudessa saada jonkinnäköinen juttu aikaiseksi.
-M-