Proteiinismoothie aamiaiseksi painonhallintaan.

Aamullahan oleellista olisi nauttia proteiineja, koska ne eivät varastoidu ja niitä meidän kroppa myös kaipaa, varsinkin näin urheilijana. Ja proteiinipitoisella aamiaisella on myös paljon painonhallintaan liittyviä hyviä puolia, kuten muun muassa; kylläisyydentunne pysyy pidempään yllä, energiataso ja keskittymiskyky ovat parempia, päivän ja illan mittaan tapahtuva turha napostelu ja makeanhimo vähenevät sekä nälkä- ja kylläisyyshormonit toimivat tutkitusti paremmin kuin hiilihydraattivoittoisella aamiaisella. Suosittelen ja neuvonkin ihmisiä (varsinkin painon kanssa taistelevia) vaihtamaan hiilaripitoisia aamiaisiaan proteiinipitoisempaan. Eli pois leivät ja muut pullamössöt ja tilalle vaikka munakas ja / tai tämän artikkelin smoothie.

bread create-your-own-omelet_0

Smoothie-reseptini saattaa hieman muuttua sesongin mukaan, mutta perus elementit ovat: banaani, marjat (vadelma & mustikka), heraproteiini (maustamaton), Chia:n siemenet (joiden ”proteiini-, kuitu-, hivenaine- ja vitamiini-, sekä rasvakoostumus on lähes
ihanteellinen ihmisravinnoksi”)
. Chian kuitu tekee myös hyvää suolistolle. Se sitoo itseensä kuona-aineita ja auttaa pitämään kylläisenä.

Resepti minun joka aamuiseen smoothieen:

  • Banaani x1
  • Mustikoita 50g
  • Vadelmia 50g
  • Pinaattia 40-50g
  • Heraproteiinii n.20g
  • Chia:n siemeniä 2-3 tl

IMG_5564Sitten ei muuta kuin kaikki vaan blenderiin ja eikun hyrräämään. Ja lopputulos on
lähemmäs 1L herkkullista polttoainetta, jonka voisi helposti myös jakaa kahdelle ihmiselle. Tai voit puolittaa reseptin määrät, niin tulee pienempi smoothie. Itse tosin nautin smoothien kokonaan yksin. Ja jos on kiire aamu, ni smoothien saa myös kätsysti mukaan. Tällainen smoothie toimii myös erinomaisesti treenien jälkeisenä palautusjuomana.

Näitä smoothie-reseptejä löytyy nykyään vaikka kuinka paljon erillaisia. Ja kuten sanottu reseptejä voit muutella myös makusi mukaan, mutta suosittelen ainaki pitämään huolen smoothien proteiinipitoisuudesta, varsinkin jos olet esim. meinannut korvata sillä kokonaisen aamiaisen.

-M-