Selän liikkuvuus – liikkuvuuden ylläpito ja parantaminen

Selän (selkärangan) liikkuvuus ja siitä huolehtiminen on selän kunnolle tärkeää. Usein joudunkin neuvomaan asiakkailleni kotiläksyiksi selän liikkuvuusharjoitteita ja nyt ajattelinkin tehdä asiasta artikkelin, jonka pariin voin jatkossa asiakkaitanikin opastaa ja josta voi olla muillekin lukijoille hyötyä.

lataus

Hyvä selän liikkuvuus vähentää oleellisesti selkäkipuja. Jos sinulla siis on selkäkipuja tai selän toimintakyvyn rajoituksia, niin se johtuu usein huonosti liikkuvasta selkärangasta. Rajoittuneet selän liikkeet taas puolestaan aiheuttavat vain lisää kireyksiä ja heikkouksia niin selän alueelle, kuin eri puolille kehoa. Seurauksena saattaa olla myös erillaiset ryhtiongelmat, kuten kaularangan alueen UCS ja lantion alueen APT, joista olen jo aikasemmin kirjoittanut.

images

 

Selkärangan rakenne ja liike lyhyesti

Selkäranka koostuu 24:stä liikkuvasta nikamasta, joiden väleissä on iskunvaimentajina toimivat välilevyt. Selkäranka jaetaan kolmeen osaan, eli kaularanka (7 nikamaa), rintaranka (12 nikamaa) ja lanneranka (5 nikamaa). Selkärangan luonnollinen muoto on syvyyssuunnassa hieman kaareileva ja rangan kaarevia muotoja kutsutaan nimillä lordoosi (kaularanka sekä lanneranka) ja kyfoosi (rintaranka).

spine-diagram

 

Rangan eri liikesuunnat

Eteenpäin taivutus

lataus (1)

Taaksepäin taivutus (selän ojennus)

2D274905754784-standing-back-extension-636.today-inline-large

Sivutaivutus

08110409502698

Kierto

Untitled-1_5 (1)

 

Erillaisia liikkuvuusharjoitteita selälle

Kissa – Kameli: Tällä liikkeellä saadaan hyvin rangalle syvyyssuuntaista liikettä ja täten parannettua rangan liikkuvuutta syvyyssuunnassa (koukistus – ojennus). Asetu polvillesi, kädet hartian leveydelle ja lähde työntämään rankaa ylöspäin kohti ns. kameliasentoa ja siitä vastaavasti taas tullaan alas ja pyritään köyristämään selkää mahdollisimman hyvin ns. kissa-asentoon. Tee esimerkiksi 3x 5-10 toistoa (kissa ja kameli lasketaan yhdessä yhdeksi toistoksi).

cat_camel

Sivutaivutus: Ota jaloilla tukeva hieman hartioita leveämpi asento ja lähde tekemään sivutaivutusta niin, että venyvän puolen käsi on suorana ja toisen puolen käsi etenee reittä pitkin, kuten alla kuvassa. Voit tehdä liikkeen selkä seinää vasten, niin taivutus osuu varmasti oikeaan paikkaan, eikä ns. huijaamista pääse tapahtumaan. Tee esimerkiksi 3x 5-10 toistoa / puoli.

DegreesOfLateralBends

Rintarangan kierto: Tällä liikkeellä on tarkoitus parantaa rintarangan kiertoa. Asetu taas nelinkontin ja voit avata hieman haarojasi, jolloin saadaan lannerangan vaikutusta kiertoon vähennettyä ja keskitytään tehokkaammin rintarangan kiertoon. Otat ns. puhelimeen vastaus -asennon ja siitä lähdet viemään kyynärpäätä kohti kattoa ja sieltä taas takaisin alas tuoden kyynärpäätä toisen käden kainalon alle. Pyri viemään kummankin suunnan liikkeet mahdollisimman pitkälle. Tee esimerkiksi 3x 5-10 toistoa / puoli.

workout-3-600x400

Lannerangan kierto: Makaa selälläsi, laita jalat koukkuun ja lähde kiertämään lannerankaa siten, että polvet liikkuvat kohti lattiaa pyrkien pitämään kumminkin selän (lavat) koko ajan kiinni lattiassa. Toista sama myös toiselle puolelle ja pyri tuomaan polvet mahdollisimman lähelle lattiaa. Tee esimerkiksi 3x 5-10 toistoa / puoli.

lumbarrotation

 

Rintarangan mobilisointia urheilijoille

Ja loppuun vielä vähän radikaalimpaa rintarangan mobilisointia sitä tarvitseville, kuten esimerkiksi CrossFittaajat, joita olenkin tottunut vastaanotollani hoitamaan. Tämä corerintarangan liikkuvuus on tärkeää esim. jo ihan perus pystypunnerrus / työntö liikkeissä, koska jos rintarangasta puuttuu liikkuvuutta, niin se otetaan sitten lannerangasta, joka taas joutuu tarpeettoman hankalaan asentoon (notkolle) ja rasitukseen, josta taas seuraa alaselän kipuja ja pahimmassa tapauksessa jopa välilevyn pullistuma. Oikealla olevassa kuvassa vasemman puoleinen suoritus on oikea, kun taas oikeanpuoleisessa lanneranka pääsee menemään liian notkolle. Ja huom näissä asioissa voi olla kyse myös olkapäiden huonosta liikkuvuudesta tai keskikropan heikkoudesta, tai kaikista näistä yhdessä. Rintarangan liikkuvuus on myös tärkeätä esimerkiksi tempaus liikkeessä.

Rintarangan liikkuvuutta on hyvä harjoittaa hierontarullan avulla. Mene makaamaan rullan päälle niin, että rulla on rintarangan kohdalla ja anna rangan taipua rullan päälle. Tehostat liikettä, kun samalla tyhjennät keuhkosi ja annat rangan rentoutua rullan päälle. Teen itse tätä melko usein, kun se tuntuu niin mukavasti avaavan rintarankaa.

lataus (2)

Tehostat myös liikettä, kun otat käsiisi painot joiden avulla avitat venytystä, kuten alla.

images (1)

Luonnollisesti myös hieronnalla voidaan helpottaa rintarangan jäykkyyttä ja parantaa sen liikkuvuutta.

Jos tarvitset apua selkäsi kanssa, niin ole rohkeasti yhteydessä tai varaa suoraan aika hierontaa, niin katsotaan miten sinun tilannettasi voidaan parhaiten helpottaa. Ja jos taas kaipaat Personal Traineria, jolla on myös tällaista osaamista, niin ole rohkeasti yhteydessä.

Ajan hierontaan varaat täältä ja muuten yhteydessä voi olla sähköpostitse: info@elamasikuntoon.com tai puh: 040 470 2570

-M-

Maastaveto – eri tyylit, yleisimmät virheet ja oikea tekniikka

Kuningasliike Maastaveto eli tuttavallisemmin Mave on yksi tärkeimmistä ja kokonaisvaltaisemmista lihaskuntoliikkeistä mitä voit tehdä. Se on yksi keskeisimpiä harjoituksia kunto- ja voimaharjoitteluohjelmissa. Ja se on myös yksi kolmesta voimalun perusliikkeistä (kyykky, penkki ja maastaveto) joista kisaillaan voimanostossa. Maastaveto on todella raskas liike suurilla raudoilla tehtynä, koska se rasittaa niin suurta osaa kropasta. Tästä syystä elimistöllä kestääkin paljon aikaa palautua harjoituksesta, jossa on tehty raskaita maastavetoja. Maastavedolla kasvatat niin voimaa kuin lihasta, ja siinä tapahtuva kehitys kasvattaa mm. juoksun kiihdytysnopeutta ja kykyä hypätä.

55a4f3839cd6e

Maastavedon perus idea on yksinkertaisesti siis nousta ylös paino käsissä roikkuen käyttäen hyväksi jalkoja, pakaraa ja selkää. Yläasennossa tarkoitus on suoristaa vartalo ja ojentaa lantio, sekä vetää lavat taakse. Alas taas tullaan samaa reittiä, eli simuloiden ylösmenon vaiheita. Lasketaan ensin tanko taittamalla lonkasta ja työntämällä takapuolta taakse ja kun tanko on noin polvien korkeudella, niin aletaan joustamaan polvista.

ERI VARIAATIOITA MAASTAVETOON

Tavallinen – Kuormittaa miltein koko kroppaa.

deadlift (1)

Sumo – Aktivoi reisiä ja pakaroita enemmän kuin tavallinen.

sumo-deadlift

Leveä ote (Tempausote) – Kuormittaa yläselän lihaksia ja käsivarsia enemmän. Myös takareidet ja pakarat saavat syvemmän asennon ansiosta erillaista kuormitusta.

wide-grip-deadlift

Suorinjaloin – Kuormittaa lähinnä takareisiä ja pakaroita.

Romanian_Deadlift-1024x794

Yhden jalan (suorinjaloin) – Sama kuin normi Suorinjaloin, mutta pääsee eristämään jalan kerrallaan, ja kehittää myös tasapainoa ja koordinaatiota samalla.

single-leg-barbell-straight-leg-deadlift

´

MAASTAVEDON LIHASKUORMITUS

lifts-deadlift

Kaikille ei varmaan ole edes täysin selvää mitä kaikkia lihaksia maastaveto kuormittaa. Tai mitä lihaksia mave eniten kuormittaa. Onko mave osana jalkapäivää vai selkäpäivää? Vastaus ei ole ehkä ihan niin yksinkertainen. Kuten jo edellä mainitsin, niin maastaveto liikkeenä kuormittaa isoa osaa kropasta ja kuormitus muuttuu hieman, kun tyyliä muutetaan (tavallinen, sumo, suorinjaloin, jne).

Lihakset joita maastavedossa käytetään (tavallinen):

  • Isot pakaralihakset (Gluteus Maximus)
  • Etureidet (Quadriceps)
  • Reiden isot lähentäjälihakset (Adductor Magnus)
  • Takareidet (Hamstrings)
  • Pohkeet (Gastrocnemius & Soleus)
  • Selän ojentajat (Erector Spinae)
  • Epäkäslihaksen ylä ja keskiosa (Trapezius, Middle & Upper)
  • Lavan kohottajalihakset (Levator Scapulae)
  • Suunnikaslihakset (Rhomboids)
  • Suorat ja vinot vatsalihakset (Rectus Abdominis & Obliques)

Kovin kuormitus tavallisessa mavessa on takareisillä, pakaroilla ja alaselällä. Ja kuten jo yllä mainitsin, niin eri tyyleillä korostetaan eri osa-alueita maastavedosta. Esimerkiksi etureiden aktivointi maastavedossa on suurin järjestyksessä Sumo > Tavallinen > Suorinjaloin. Kun taas Suorinjaloin mavessa keskitytään lähinnä takareiden ja pakaran aktivointiin.

images  exercising-deadlifts-barbell-legs-straight-bodybuilding-target-muscles-marked-red-initial-final-steps-43825921

YLEISIMPIÄ VIRHEITÄ MAASTAVEDOSSA


1. Takapuolta ei tuoda tarpeeksi alas tai vastaavasti se tuodaan liian alas:

deadlift-hips

Maastaveto on koko kropan liike, eikä vain selänojennusta ja siksi oleellista on saada lantio myös tarpeeksi alas ja oikeaan asentoon, jotta saadaan veto lähtemään jaloista oikein. Mave ei tosin ole myöskään kyykky ja siis lantio ei tule yhtä alas kuin kyykyssä, vaan se jää selkeästi polvien yläpuolelle.

2. Veto lähtee rykäisemällä

Mavessa on kyse voimasta, ei nopeusvoimasta. Maastaveto lähtee puristamalla ja valjastamalla koko kroppa vetoon, eristyisesti keskikroppa. Veto lähtee hallitusti, mutta tehokkaasti. Rykäisyillä aiheutat vain hallaa itsellesi.

3. Selän pyöristyminen:

deadlift-technique+(starfactory+fitness)

Selän suorana pitäminen on edellytys hyvälle maastavedolle ja sinun selkäsi terveydelle. Selkä pyreenä suorittaessa hoidat itsellesi vain välilevynpullistuman tai vähintään lihasten revähdyksen ja ehkä jopa nikamaliukuman.

4. Lantiota ei ojenneta, tai lantion ojennus korvataan alaselän yliojennuksella:

lataus

Maastaveto päättyy ylhäällä kropan ojennukseen (lantion ojennukseen!). Älä siis jätä liikettä kesken tai korvaa lantion ojennusta lannerangan notkon (lordoosin) ylimääräisellä korostuksella (kuva 1). Samalla kun lantio ojennetaan eteen, puristetaan lavat yhteen ja takaketju supistuu lavoista pakaroihin.

5. Machoilu = Liikaa rautaa

images-m

Kun tangossa on liikaa rautaa niin on vaikea tehdä hyvää suoritusta. Kaikki edellä mainitut virheet tulee helposti tehtyä, kun on liikaa kiloja nostettavana. Ja taas jos tehdään isoilla painoilla, niin terveyden kannalta suoritustekniikkahan on kaiken A ja O. Aina kaikessa mitä teet salilla suosittelenkin satsaamaan suoritustekniikkaan ja hyviin rauhallisiin suorituksiin ennemmin kuin ennätyksien hakemiseen.

Alla on varoittava esimerkki josta voi löytää kaikki viisi edellä mainittua virhettä!!!

OIKEA TEKNIIKKA MAASTAVEDOSSA (tavallinen)

Jalkojen ja käsien asento:

Jalat on suht kapealla verratessa esimerkiksi kyykkyyn ja kädet sijoitetaan juuri jalkojen ulkopuolelle. Paras jalkojen asento saadaan, kun kuvittelet tekeväsi maksimaalisen hypyn ylöspäin. Aikoessasi hypätä maksimit ylöspäin kroppa hakee automaattisesti/luonnollisesti parhaan jalkojen asennon suoritukseen. Äläkä käytä kenkiä joissa on paljon kantapään alla koroketta, koska se vaikeuttaa liikettä, kun painopiste pitäisi nostossa saada taakse (kantapäille). Itse teen maven yleensä paljain jaloin tai sukkasillaan. Ja kun tangossa on painoa sen verran, että ote ei meinaa jaksaa pitää, niin ota ristiote (kuva), mutta muista vaihdella ristiotetta joka sarjaan, jotta epäsymmetrinen kuormitus ei pääse rasittamaan käsiä ja selkää toispuoleisesti.

_MG_2901-HiRes

Lantion asento alhaalla:

Lantio tarpeeksi alhaalla, että nosto lähtee myös jaloilla, eikä pelkällä selällä. Mutta toisaalta lantio ei saa myöskään olla liian alhaalla ns. kyykky asennossa.

Asentoon hakeutuminen: Aseta tanko n. 10cm päähän sääristä (kengännauhojen kohdalle). Aloita työntämällä lantiotasi taaksepäin ja samalla laskevasi rintakehääsi kohti vaakatasoa lannesaranan maksimi kulmaan, kunnes takareidet alkavat kiristää. Loput liikkeestä tulee polvien koukistuksesta. Polvia koukistetaan sen verran, että sääret kohtaavat tangon.

deadlift-hips

Itse maastaveto:

Vetoon lähdettäessä pidä keskikroppa tiukkana ja kun lähdet nostamaan tankoa maasta, niin tangon nostamisen sijasta ajattele painavasi kantapäitäsi lattiasta läpi. Tämä ajatus parantaa liiketekniikkaa lähes poikkeuksetta. Ja pyri kuljettamaan tankoa mahdollisimman lähellä jalkoja.

Deadlift-phase_2

Loppuasento:

Loppuasennossa ojennetaan lantio ja vedetään lavat taakse. Koko takaketju lavoista pakaroihin supistuksessa.

500-lb-deadlift

Alla vielä video oikeanlaisesta maastaveto tekniikasta.

MAASTAVETO OSANA OMIA TREENEJÄ

Itse käytän mavea osana sekä selkä, että jalkatreenejä. Selkäpäivänä otan tavallista mavea, kun taas jalkapäivänä otan suorinjaloin mavea (SJMV)jota itse pidänkin yhtenä parhaista takareisi ja pakara liikkeistä.

deadlift (2)

YHTEENVETO

  • Maastaveto on kokonaisvaltainen liike ja rasittaa oikein tehtynä isoa osaa kropasta.
  • Eri vaariaatioilla kuormituksen painotusta voi muokata.
  • Sopii osaksi niin selkä, kuin jalkatreeniä.
  • Hyvä ja puhdas suoritus ennemmin kuin kilojen kanssa machoilu.
  • Maastaveto on myös hyvä liike ryhdin ylläpitämiseen tai korjaukseen.

Ohessa myös linkki Tikis-sivuston tekstiin maastavedon 10 hyötyä.

Ja jos tarvitset apua maastavedon tekniikkaan, tai ylipäänsä lihaskuntoharjoitteluun, niin ole rohkeasti yhteydessä.

Mikael Mentu (Personal Trainer & Urheiluhieroja)
info@elamasikuntoon.com
040 470 2570

www.facebook.com/elamasikuntoon
www.instagram.com/elamasikuntoon

Studion muutto ja uudet tilat

Olosuhteiden pakosta minulle tuli studion muutto. Muutto ei ollut itsellä mitenkään suunnitelmissa ja kun CrossFit Lauttasaari ilmoitti muutosta pois Vattuniemenkatu 23:sta, niin luulin voivani vielä jatkaa silti itse omissa tiloissani, ja en ruvennut sen kummemmin uusia tiloja katsomaan. Kesäkuussa sainkin sitten vuokranantajalta mailia, että pitäisi olla heinäkuun loppuun mennessä ulkona tiloista. Homman nimi oli, että CrossFit:in tilat oli vuokrattu eteenpäin ja uusi vuokralainen halusi myös minun tilani, niin pieni yksityisyrittäjä sai kyselemättä väistää. Niinpä kesä onkin mennyt etsiessä uusia tiloja ja siitä stressaillessa. Onneksi uudet tilat sit loppujen lopuksi löyty ja niitä kuntoon laittaessa onkin mennyt nämä viimeiset viikot. Nyt kaikki on saatu studiolla viimesen päälle kuntoon ja nyt sitä jo kelpaa esitelläkin. Uudet tilat on myös aikalailla mukavammat ja komeemmat kuin edellinen ”luola”, kun nykyään minulla on tiloissani ikkunat ja jopa merinäköala.

IMG_5294

Uusi studioni sijaitsee nykyään siis samalla vanhalla Vattuniemenkadulla (Lauttasaari), mutta numero vaan muuttui yhdeksäksi. Eli uusi osoite on Vattuniemenkatu 9 ja minun tilani sijaitsee rakennuksen takaosan ylimmän kerroksen kulmahuoneistossa. CrossFit Lauttasaaren kanssa jatketaan yhteistyötä ja muutettiinkin samaan osoitteeseen. Eli löydät nykyään myös CrossFit Lauttasaaren osoitteesta Vattuniemenkatu 9.

IMG_5536

Olosuhteet parani mielestäni huikeasti pakko muuton takia ja olenkin todella tyytyväinen uusiin tiloihini. Ylimmän kerroksen kulmahuoneisto merinäköalalla on erittäin viihtyisä. Tilaa muutossa hävisin n. 10m2, mutta neliöt on uudessa tilassa käytetty huomattavasti tehokkaammin, kuin edellisessä studiossani, kun treenimattojakin joutui hakemaan lisää. Alunperin luulin, että treenimattoja jää yli muuton takia. Treenitila on siis jopa suurempi, kuin edellisessä paikassa. Muutossa hävittyjen neliöiden tilalle tuli ikkunat ja merinäköala. Pidän uusista tiloistani erittäin paljon ja uusi tila toimii minun tarpeisiin jopa yllättävän hyvin. Olen jopa jo tyytyväinen, että minut ”häädettiin” edellisestä osoitteesta, koska pidän uudesta studiostani paljon enemmän kuin vanhasta.

IMG_5570

IMG_5510 IMG_5473

Treeni puolelta löytyy tällä hetkellä: Tunturin kuntopyörä F305, kyykkyräkki joka toimii myös penkkitelineenä ja leuanvetotankona, Olympia-tanko, Olympia-käyrätanko, Olympia-painosarja, 150cm nyrkkeilysäkki, voimistelurenkaat, dippiteline, parallette nojapuut, plyoboxi, säädettävä penkki, kahvakuulia: 8, 12, 16 & 20, kaksi paria säädettäviä käsipainoja (2-20kg) ja roppa kaupalla muuta pienempää urheiluvälinettä (TRX, jumppapalloja, abmat, tasapainolauta, kuminauhat, hyppynarut, jne…). Ja tietenkin foamrollerit, pallot ja rumbleroller henk. koht. lihashuoltoon.

IMG_5573IMG_5578IMG_5465

IMG_5478

 

Hierontapuoli on nykyisessä tilassa suoraan officen jatkeena, niinkuin oli myös edellisessäkin tilassa. Ja verhot saa vedettyä kiinni niin hyvin, että arinkin asiakas uskaltautuu hierontaan.

IMG_5479 IMG_5515

Uusien tilojen kunniaksi laitetaan vielä tutustumistarjous kaikille uusille asiakkaille -10€ ensimmäisestä hieronnasta ja vanhoille asiakkaille -5€ ensimmäisestä hieronnasta uusissa tiloissa! Tarjoukset ovat voimassa syyskuun loppuun! Tervetuloa vaan lämpimästi hierontaan, treenaamaan tai muuten vaan tutustumaan uusiin Elämäsi Kuntoon -tiloihin.

Mikael Mentu
040 470 2570
info@elamasikuntoon.com

www.facebook.com/elamasikuntoon
www.instagram.com/elamasikuntoon