Olosuhteiden pakosta minulle tuli studion muutto. Muutto ei ollut itsellä mitenkään suunnitelmissa ja kun CrossFit Lauttasaari ilmoitti muutosta pois Vattuniemenkatu 23:sta, niin luulin voivani vielä jatkaa silti itse omissa tiloissani, ja en ruvennut sen kummemmin uusia tiloja katsomaan. Kesäkuussa sainkin sitten vuokranantajalta mailia, että pitäisi olla heinäkuun loppuun mennessä ulkona tiloista. Homman nimi oli, että CrossFit:in tilat oli vuokrattu eteenpäin ja uusi vuokralainen halusi myös minun tilani, niin pieni yksityisyrittäjä sai kyselemättä väistää. Niinpä kesä onkin mennyt etsiessä uusia tiloja ja siitä stressaillessa. Onneksi uudet tilat sit loppujen lopuksi löyty ja niitä kuntoon laittaessa onkin mennyt nämä viimeiset viikot. Nyt kaikki on saatu studiolla viimesen päälle kuntoon ja nyt sitä jo kelpaa esitelläkin. Uudet tilat on myös aikalailla mukavammat ja komeemmat kuin edellinen ”luola”, kun nykyään minulla on tiloissani ikkunat ja jopa merinäköala.
Uusi studioni sijaitsee nykyään siis samalla vanhalla Vattuniemenkadulla (Lauttasaari), mutta numero vaan muuttui yhdeksäksi. Eli uusi osoite on Vattuniemenkatu 9 ja minun tilani sijaitsee rakennuksen takaosan ylimmän kerroksen kulmahuoneistossa. CrossFit Lauttasaaren kanssa jatketaan yhteistyötä ja muutettiinkin samaan osoitteeseen. Eli löydät nykyään myös CrossFit Lauttasaaren osoitteesta Vattuniemenkatu 9.
Olosuhteet parani mielestäni huikeasti pakko muuton takia ja olenkin todella tyytyväinen uusiin tiloihini. Ylimmän kerroksen kulmahuoneisto merinäköalalla on erittäin viihtyisä. Tilaa muutossa hävisin n. 10m2, mutta neliöt on uudessa tilassa käytetty huomattavasti tehokkaammin, kuin edellisessä studiossani, kun treenimattojakin joutui hakemaan lisää. Alunperin luulin, että treenimattoja jää yli muuton takia. Treenitila on siis jopa suurempi, kuin edellisessä paikassa. Muutossa hävittyjen neliöiden tilalle tuli ikkunat ja merinäköala. Pidän uusista tiloistani erittäin paljon ja uusi tila toimii minun tarpeisiin jopa yllättävän hyvin. Olen jopa jo tyytyväinen, että minut ”häädettiin” edellisestä osoitteesta, koska pidän uudesta studiostani paljon enemmän kuin vanhasta.
Treeni puolelta löytyy tällä hetkellä: Tunturin kuntopyörä F305, kyykkyräkki joka toimii myös penkkitelineenä ja leuanvetotankona, Olympia-tanko, Olympia-käyrätanko, Olympia-painosarja, 150cm nyrkkeilysäkki, voimistelurenkaat, dippiteline, parallette nojapuut, plyoboxi, säädettävä penkki, kahvakuulia: 8, 12, 16 & 20, kaksi paria säädettäviä käsipainoja (2-20kg) ja roppa kaupalla muuta pienempää urheiluvälinettä (TRX, jumppapalloja, abmat, tasapainolauta, kuminauhat, hyppynarut, jne…). Ja tietenkin foamrollerit, pallot ja rumbleroller henk. koht. lihashuoltoon.
Hierontapuoli on nykyisessä tilassa suoraan officen jatkeena, niinkuin oli myös edellisessäkin tilassa. Ja verhot saa vedettyä kiinni niin hyvin, että arinkin asiakas uskaltautuu hierontaan.
Uusien tilojen kunniaksi laitetaan vielä tutustumistarjous kaikille uusille asiakkaille -10€ ensimmäisestä hieronnasta ja vanhoille asiakkaille -5€ ensimmäisestä hieronnasta uusissa tiloissa! Tarjoukset ovat voimassa syyskuun loppuun! Tervetuloa vaan lämpimästi hierontaan, treenaamaan tai muuten vaan tutustumaan uusiin Elämäsi Kuntoon -tiloihin.
Mikael Mentu
040 470 2570
info@elamasikuntoon.com
www.facebook.com/elamasikuntoon
www.instagram.com/elamasikuntoon