Olen Mikael Mentu, nelikymppinen liikunta- ja hyvinvointialan asiantuntija.
- Urheiluhieroja (Koulutettu hieroja) - 2012
- Personal Trainer (EHFA / FISAF) - 2013
Tavoitteellisesta salitreenaamisesta minulla on jo yli 20 vuoden kokemus ja erillaista lajikokemusta on todella laajasti. Erityisesti taitoa, voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa vaativat lajit ovat olleet mieleeni ja olen myös monipuolisen liikkumisen puolestapuhuja.
Tämän hetken harrastuksia on:
- Lihaskuntoharjoittelu: Nykyään oma salitreenaaminen keskittyy enemmän ns. Powerbulding -tyyliseen harjoitteluun, mutta teen myös kehonpainoharjoittelua. Lihaskuntoharjoittelua teen kolmesta viiteen kertaa viikossa.
- Juokseminen: 2022 loppukesästä innostuin vihdoinkin juoksemisesta. Olen jo vuosia yrittänyt innostua lajista, mutta en ole saanut sitä kumminkaan maistumaan. Koitan juosta vähintään yhden pidemmän lenkin viikkoon.
- Pyöräily: 2023 keväänä gravel pyöräily tuli kuvioihin, mutta aiempaa taustaa on maastopyöräilystä ja maantiepyöräilystä jo vuosikymmenien ajalta.
- Kamppailulajit: Nykyään lähinnä nyrkkeily ja thaiboxin, mutta BJJ:n pariin vähän kaipailen ja taustaa on myös mm. judosta ja wing tsun kung fusta. Nyrkkeily- ja potkutekniikat ovatkin hyvin hallinnassa, joten jos sellaiset jutut kiinnostaa, niin niitten harjoitteluun voidaan myös keskittyä henkilökohtaisessa valmennuksessa.
Ravinto, liikkuvuus ja lihashuolto ovat myös todella lähellä sydäntä, kuin myös ihmisen optimoitu suorituskyky ja hyvinvointi kaiken kaikkiaan. Alan ammattilaisena pyrin myös pitämään ammattitaitoni ajan tasalla ja tutustumaan aina hyvinvointialan uusiin suuntauksiin. Lisäkouluttautuminen on myös aina mielessä ja suunnitelmissa.
Elämäsi Kuntoon – Hieronta & Valmennus on yritykseni joka sijaitsee Lauttasaaressa, Vattuniemenkatu 15 A. Yhteydenotot ja tiedustelut voi laittaa puhelimitse tai maililla.
-M-