Maastaveto – eri tyylit, yleisimmät virheet ja oikea tekniikka

Kuningasliike Maastaveto eli tuttavallisemmin Mave on yksi tärkeimmistä ja kokonaisvaltaisemmista lihaskuntoliikkeistä mitä voit tehdä. Se on yksi keskeisimpiä harjoituksia kunto- ja voimaharjoitteluohjelmissa. Ja se on myös yksi kolmesta voimalun perusliikkeistä (kyykky, penkki ja maastaveto) joista kisaillaan voimanostossa. Maastaveto on todella raskas liike suurilla raudoilla tehtynä, koska se rasittaa niin suurta osaa kropasta. Tästä syystä elimistöllä kestääkin paljon aikaa palautua harjoituksesta, jossa on tehty raskaita maastavetoja. Maastavedolla kasvatat niin voimaa kuin lihasta, ja siinä tapahtuva kehitys kasvattaa mm. juoksun kiihdytysnopeutta ja kykyä hypätä.

55a4f3839cd6e

Maastavedon perus idea on yksinkertaisesti siis nousta ylös paino käsissä roikkuen käyttäen hyväksi jalkoja, pakaraa ja selkää. Yläasennossa tarkoitus on suoristaa vartalo ja ojentaa lantio, sekä vetää lavat taakse. Alas taas tullaan samaa reittiä, eli simuloiden ylösmenon vaiheita. Lasketaan ensin tanko taittamalla lonkasta ja työntämällä takapuolta taakse ja kun tanko on noin polvien korkeudella, niin aletaan joustamaan polvista.

ERI VARIAATIOITA MAASTAVETOON

Tavallinen – Kuormittaa miltein koko kroppaa.

deadlift (1)

Sumo – Aktivoi reisiä ja pakaroita enemmän kuin tavallinen.

sumo-deadlift

Leveä ote (Tempausote) – Kuormittaa yläselän lihaksia ja käsivarsia enemmän. Myös takareidet ja pakarat saavat syvemmän asennon ansiosta erillaista kuormitusta.

wide-grip-deadlift

Suorinjaloin – Kuormittaa lähinnä takareisiä ja pakaroita.

Romanian_Deadlift-1024x794

Yhden jalan (suorinjaloin) – Sama kuin normi Suorinjaloin, mutta pääsee eristämään jalan kerrallaan, ja kehittää myös tasapainoa ja koordinaatiota samalla.

single-leg-barbell-straight-leg-deadlift

´

MAASTAVEDON LIHASKUORMITUS

lifts-deadlift

Kaikille ei varmaan ole edes täysin selvää mitä kaikkia lihaksia maastaveto kuormittaa. Tai mitä lihaksia mave eniten kuormittaa. Onko mave osana jalkapäivää vai selkäpäivää? Vastaus ei ole ehkä ihan niin yksinkertainen. Kuten jo edellä mainitsin, niin maastaveto liikkeenä kuormittaa isoa osaa kropasta ja kuormitus muuttuu hieman, kun tyyliä muutetaan (tavallinen, sumo, suorinjaloin, jne).

Lihakset joita maastavedossa käytetään (tavallinen):

  • Isot pakaralihakset (Gluteus Maximus)
  • Etureidet (Quadriceps)
  • Reiden isot lähentäjälihakset (Adductor Magnus)
  • Takareidet (Hamstrings)
  • Pohkeet (Gastrocnemius & Soleus)
  • Selän ojentajat (Erector Spinae)
  • Epäkäslihaksen ylä ja keskiosa (Trapezius, Middle & Upper)
  • Lavan kohottajalihakset (Levator Scapulae)
  • Suunnikaslihakset (Rhomboids)
  • Suorat ja vinot vatsalihakset (Rectus Abdominis & Obliques)

Kovin kuormitus tavallisessa mavessa on takareisillä, pakaroilla ja alaselällä. Ja kuten jo yllä mainitsin, niin eri tyyleillä korostetaan eri osa-alueita maastavedosta. Esimerkiksi etureiden aktivointi maastavedossa on suurin järjestyksessä Sumo > Tavallinen > Suorinjaloin. Kun taas Suorinjaloin mavessa keskitytään lähinnä takareiden ja pakaran aktivointiin.

images  exercising-deadlifts-barbell-legs-straight-bodybuilding-target-muscles-marked-red-initial-final-steps-43825921

YLEISIMPIÄ VIRHEITÄ MAASTAVEDOSSA


1. Takapuolta ei tuoda tarpeeksi alas tai vastaavasti se tuodaan liian alas:

deadlift-hips

Maastaveto on koko kropan liike, eikä vain selänojennusta ja siksi oleellista on saada lantio myös tarpeeksi alas ja oikeaan asentoon, jotta saadaan veto lähtemään jaloista oikein. Mave ei tosin ole myöskään kyykky ja siis lantio ei tule yhtä alas kuin kyykyssä, vaan se jää selkeästi polvien yläpuolelle.

2. Veto lähtee rykäisemällä

Mavessa on kyse voimasta, ei nopeusvoimasta. Maastaveto lähtee puristamalla ja valjastamalla koko kroppa vetoon, eristyisesti keskikroppa. Veto lähtee hallitusti, mutta tehokkaasti. Rykäisyillä aiheutat vain hallaa itsellesi.

3. Selän pyöristyminen:

deadlift-technique+(starfactory+fitness)

Selän suorana pitäminen on edellytys hyvälle maastavedolle ja sinun selkäsi terveydelle. Selkä pyreenä suorittaessa hoidat itsellesi vain välilevynpullistuman tai vähintään lihasten revähdyksen ja ehkä jopa nikamaliukuman.

4. Lantiota ei ojenneta, tai lantion ojennus korvataan alaselän yliojennuksella:

lataus

Maastaveto päättyy ylhäällä kropan ojennukseen (lantion ojennukseen!). Älä siis jätä liikettä kesken tai korvaa lantion ojennusta lannerangan notkon (lordoosin) ylimääräisellä korostuksella (kuva 1). Samalla kun lantio ojennetaan eteen, puristetaan lavat yhteen ja takaketju supistuu lavoista pakaroihin.

5. Machoilu = Liikaa rautaa

images-m

Kun tangossa on liikaa rautaa niin on vaikea tehdä hyvää suoritusta. Kaikki edellä mainitut virheet tulee helposti tehtyä, kun on liikaa kiloja nostettavana. Ja taas jos tehdään isoilla painoilla, niin terveyden kannalta suoritustekniikkahan on kaiken A ja O. Aina kaikessa mitä teet salilla suosittelenkin satsaamaan suoritustekniikkaan ja hyviin rauhallisiin suorituksiin ennemmin kuin ennätyksien hakemiseen.

Alla on varoittava esimerkki josta voi löytää kaikki viisi edellä mainittua virhettä!!!

OIKEA TEKNIIKKA MAASTAVEDOSSA (tavallinen)

Jalkojen ja käsien asento:

Jalat on suht kapealla verratessa esimerkiksi kyykkyyn ja kädet sijoitetaan juuri jalkojen ulkopuolelle. Paras jalkojen asento saadaan, kun kuvittelet tekeväsi maksimaalisen hypyn ylöspäin. Aikoessasi hypätä maksimit ylöspäin kroppa hakee automaattisesti/luonnollisesti parhaan jalkojen asennon suoritukseen. Äläkä käytä kenkiä joissa on paljon kantapään alla koroketta, koska se vaikeuttaa liikettä, kun painopiste pitäisi nostossa saada taakse (kantapäille). Itse teen maven yleensä paljain jaloin tai sukkasillaan. Ja kun tangossa on painoa sen verran, että ote ei meinaa jaksaa pitää, niin ota ristiote (kuva), mutta muista vaihdella ristiotetta joka sarjaan, jotta epäsymmetrinen kuormitus ei pääse rasittamaan käsiä ja selkää toispuoleisesti.

_MG_2901-HiRes

Lantion asento alhaalla:

Lantio tarpeeksi alhaalla, että nosto lähtee myös jaloilla, eikä pelkällä selällä. Mutta toisaalta lantio ei saa myöskään olla liian alhaalla ns. kyykky asennossa.

Asentoon hakeutuminen: Aseta tanko n. 10cm päähän sääristä (kengännauhojen kohdalle). Aloita työntämällä lantiotasi taaksepäin ja samalla laskevasi rintakehääsi kohti vaakatasoa lannesaranan maksimi kulmaan, kunnes takareidet alkavat kiristää. Loput liikkeestä tulee polvien koukistuksesta. Polvia koukistetaan sen verran, että sääret kohtaavat tangon.

deadlift-hips

Itse maastaveto:

Vetoon lähdettäessä pidä keskikroppa tiukkana ja kun lähdet nostamaan tankoa maasta, niin tangon nostamisen sijasta ajattele painavasi kantapäitäsi lattiasta läpi. Tämä ajatus parantaa liiketekniikkaa lähes poikkeuksetta. Ja pyri kuljettamaan tankoa mahdollisimman lähellä jalkoja.

Deadlift-phase_2

Loppuasento:

Loppuasennossa ojennetaan lantio ja vedetään lavat taakse. Koko takaketju lavoista pakaroihin supistuksessa.

500-lb-deadlift

Alla vielä video oikeanlaisesta maastaveto tekniikasta.

MAASTAVETO OSANA OMIA TREENEJÄ

Itse käytän mavea osana sekä selkä, että jalkatreenejä. Selkäpäivänä otan tavallista mavea, kun taas jalkapäivänä otan suorinjaloin mavea (SJMV)jota itse pidänkin yhtenä parhaista takareisi ja pakara liikkeistä.

deadlift (2)

YHTEENVETO

  • Maastaveto on kokonaisvaltainen liike ja rasittaa oikein tehtynä isoa osaa kropasta.
  • Eri vaariaatioilla kuormituksen painotusta voi muokata.
  • Sopii osaksi niin selkä, kuin jalkatreeniä.
  • Hyvä ja puhdas suoritus ennemmin kuin kilojen kanssa machoilu.
  • Maastaveto on myös hyvä liike ryhdin ylläpitämiseen tai korjaukseen.

Ohessa myös linkki Tikis-sivuston tekstiin maastavedon 10 hyötyä.

Ja jos tarvitset apua maastavedon tekniikkaan, tai ylipäänsä lihaskuntoharjoitteluun, niin ole rohkeasti yhteydessä.

Mikael Mentu (Personal Trainer & Urheiluhieroja)
info@elamasikuntoon.com
040 470 2570

www.facebook.com/elamasikuntoon
www.instagram.com/elamasikuntoon

Lisää tehoa salitreeneihin erikoistekniikoilla!

gym-chest-workout

Erikoistekniikoilla saat salitreeniisi lisähaastetta ja vaihtelua, sekä lihaksille uudenlaista ärsykettä. Muista kuitenkin ensin opetella tekemään liikkeet puhtaasti ja oikein ennen kuin lisäät tehokeinoja treeneihisi.

1. Superset (Supersarja) Supersetti, eli Supersarja on sellainen, jossa tehdään usein agonisti (vaikuttaja) ja antagonisti (vastavaikuttaja) samaan sarjaan, tai oikeastaan kahteen eri sarjaan, mutta suoraan putkeen. Esimerkiksi hauiskääntö tangolla (hauis) ja heti perään ilman taukoa tehdään ranskalainen punnerrus (ojentaja). Palautustauko tulee vasta molemman sarjan jälkeen. Muita esimerkkejä agonisti-antagonisti / Supersarja pareista on mm. rinta-selkä ja etureisi-takareisi. Supersarjoilla voi myös nopeuttaa treeniä ja saada sitäkautta myös enemmän lihasryhmiä tehtyä, kun kaksi ei lihasryhmää saadaan samaan treeniin. Supersarjoilla lisäät myös treenien intensiteettiä ja kulutusta.

2. Compound Set (Moninivel-liikkeiden Supersarja) Compound Set on yhdistelmä compound liikkeitä, eli moninivel-likkeitä. Tämä setti toteutetaan samalla idealla, kuin Supersarja, mutta siinä tehdään kaksi moninivel-liikettä. Esimerkiksi kyykky ja heti perään askelkyykky. Jos supersarjalla lisäät huomattavasti treenien intensiteettiä ja kulutusta, niin tällä sitä vasta lisäätkin.

3. Drop Set (Pudotussarja) Drop Set:issä, eli Pudotussarjassa taas tehdään ns tupla tai jopa tripla sarja samaa liikettä, mutta joka sarjan välissä tiputetaan painoja. Esimerkkinä penkki pudotussarja: jos teet vaikka 70kg x10 ja sarjan perään poistetaan tangosta vaikka 20kg ja tehdään vielä 50kg xMax ilman taukoa siihen perään. Toki siinä joku 10s tauko tulee väliin, kun painoja poistetaan tangosta. Teen itse tällaisia usein vikoihin sarjoihin, eli esim. 3 normaalia sarjaa ja neljännen teen vielä pudotussarjana.

4. Add Set (Lisäyssarja) Add Set, eli Lisäyssarja on Pudotussarjan vastakohta, eli sarjojen välissä lisätään painoja tankoon. Ideana ei tosin ole samanlailla tehdä 2 tai 3 sarjaa suoraan putkeen, niin kuin Pudotussarjassa, vaan lisäät sarjojen välissä aina vaan seuraavaan sarjaan lisää kiloja. Tällä tavalla on hyvä kokeilla missä mennään ja myös haastaa itseään uusiin kiloihin. Itse teen tätä erityisesti kyykyssä. En viitsi kyykyssä muutenkaan heti hypätä koviin kiloihin, niin yleensä lisään sarja sarjalta rautoja.

5. Pyramid Set (Pyramidi-sarja) Pyramidi-sarjassa toistot menevät pyramidimallisesti ja painot myös, eli esim. 12 – 8 – 4 – 8 – 12 toistoja ja aina, kun toistoja vähennetään, niin kiloja taas lisätään ja toisinpäin.

6. Ladder Set (Tikapuusarja) Tikapuusarjoja voi tehdä ylös tai alas. Esimerkiksi vaikka leuanveto tikapuusarja, eli aloitat 1 toistosta ja aina lisäät yhden toiston seuraavaan sarjaan 1, 2, 3, 4, jne. Niin pitkään, kuin vaan menee. Tai vastaavasti vaikka kyykätessä aloitat sarjan 20 toistolla ja aina seuraavaan sarjaan poistat yhden toiston, eli 20, 19, 18, 17, jne. Voit myös halutessasi lisätä kiloja joka sarjaan aina, kun tiputat yhden toiston pois. Tässä vaan pitää muistaa aloittaa kevyellä ja nostaa kiloja vain pikkuisen per sarja.

7. Negative Reps (Negatiiviset toistot) Negatiivisessa toistossa tehdään vain ns lihastyön jarruttava (eksentrinen) osuus, eli esim. hyppäät leuanvetotankoon suoraan leuanvedon yläasentoon ja sielta laskeudut hitaasti jarruttaen alas. Tai vaikka esim. keskitetyssä hauiksessa autat toisella kädellä painon ylös ja lasket painon hitaasti jatkuvasti jarruttaen.

8. Forced Reps (Pakkotoistot) Pakkotoisto vaatii treenikaveria tai omaa valmentajaa avustamaan. Pakkotoisto on se viimeinen toisto mitä et enää yksin saisi ylös, mutta treenikaverin tai valmentajan avustuksella nostat sen vielä ylös. Pakkotoisto on todella väsyttävä tekniikka, jossa viimeisetkin voimat saadaan käytettyä hyödyksi.

Ja jos haluat saada oikeasti tuloksia tehokkaasti, niin henkilökohtainen valmennus takaa sinulle tulokset ja turvallisen treenaamisen. Ammattilaisen ohjeilla, motivoinnilla ja ruoka/treeniohjelmilla saat haluamiasi tuloksia huomattavasti nopeammin, kun kaikki optimoidaan juuri sinun toiveittesi mukaan. Jos siis oot omaa Personal Traineria vailla, niin ole rohkeasti yhteydessä. Alkukonsultointi on aina ilmainen.

Mikael Mentu, 040 470 2570, info@elamasikuntoon.com

Treenisessiot Mustan Barbaarin kanssa Basson studiolla

Mua pyydettiin tos viime viikol mukaan Mustan Barbaarin treenisessioihin, jotka järkättiin Basson studiolla. Ymmärsin vaan, et siel ois jotku treenit, ja sen lisäks jotain juttuu Mustan Barbaarin uudesta kirjasta. Mietin, et ihan mielenkiintonen juttu, et miksei, ja voinhan mä saada jotain promoo omalle firmalleki samalla. Tää treenisessio oliki sit jo seuraavana päivänä, ni piti siirtää yhtä asiakasta, et pääsin edes paikalle halutulla hetkellä. Onneks mul on niin mukavia asiakkaita, et ei ollu mikään ongelma ja sain siirrettyy hänet seuraavalle päivälle. Ei siinä sit ku lähettiin seuraavana päivänä Basson studiolle kattomaan, et mitäs siel oikeen tapahtuu. Siellä sit otettiin pienet kehonpainol tehtävät treenit, jotka veti siis Musta Barbaari ja Tomi Takamaa. Jäbät siin samal sit heitti vinkkejä treenaukseen ja jotain IMG_8337niitten omii mooveja. Olin ehkä ite
vähän vääräs paikas treenien suhteen, tai sanotaanko et sessio oli tarkotettu ehkä hieman vähemmän treenaaville (vähemmän asiasta tietäville) ja ihmisille jotka saivat jätkien vinkeistä jotain irti. Itelle ei juuri mitään uutta treeneissä tullu eikä vinkeissäkään, mut ihan hyviä juttuja noin muuten normi treenaajalle varmasti kyl tuli.

10599550_10152668858144700_8864212643391081676_nAlkuun oli erillaisia kyykkyi ja askelkyykkyi pienil hidastus variaatioil, jonka perään otettiin seinää vasten istumis kisa. Oli mukava tärinä kyl jalois, ku oli jalkatreeni ollu edellisenä päivänä. Sen jälkeen tuliki punnerruksien vuoro. Eka käytiin vähän formia läpi ja jotain eri punnerrus variaatioita sekä myös jotain dippi versioita. Sen jälkeen oli pieni muotoinen punnerruskisa. No mullahan noi punnerrukset ei oo tälhetkel mikään vahvuus, ku en oo tehny 2-3 vuoteen niit olkapääkipujen takia. No ei siinä muuta ku punnertaa parhaani mukaan.

httpwwwyoutubecomvnh4lu-pfksySen jälkeen tuliki semmonen vähän spessumpi moovi, jol oli tarkotus aktivoida serratus anterior-lihasta (suom. etummainen sahalihas). Eli punnerrusasennosta työntäen lapaluita eteenpäin ojennus tollaseen kissamaiseen pyöreä selkä asentoon. Se oliki session ainut semmonen korvantaakse laitettava juttu serratus-anteriormulle. Serratus anterior nimittäin pitää omalta osaltaan lapaluuta paikoillaan, kääntää sitä ylös ja toimii myös ihmisen hengittäessä. Se on lähinnä niin sanottu apulihas ja sekin vaikuttaa omalta osaltaan olkapäähän ja sen toimintaan. Oon kuullu sitä kutsuttavan myös ”nyrkkeilijän lihakseksi”, sillä serratus anterior aktivoituu lyönnin ojennuksessa työntäen lapaluuta eteenpäin. Nyrkkeilyä harrastavilla ne onkin usein kovassa kunnossa, ja siitä syystä myös erottuuki hienosti.

tumblr_mpitd8xIIs1s2ul3eo1_500 boxer-muscles

Toisaalta serratus anterioriorin heikko kunto voi jopa aiheuttaa niin sanotun ”winged scapula” tai ”enkelinsiiven”, eli irtonevan lapaluun. Tämä taas voi aiheuttaa kaikenlaisia kipuja olkapäässä, lavan alueella, olkapään ja käden puutumista tai jopa hermovaurioita.

scapular-wingingtumblr_lfshdl9SJy1qb8tcvo1_5001-630x441

Sit treenin loppuun otettiin viel kolmen pisteen vatsatreeni. Joka pistees 30s suoritusta ja pisteet oli: lankku, jalkojen nostoo ja vatsarutistuksia muutaman sekunnin pidoilla. Toi vedettiin sit kahteen kertaan putkeen ilman taukoja. Sen jälkeen siirryttiinki koko porukka sohville pöydän ääreen juttelemaan treenaamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Tässä osiossa Tomi Takamaa viel anto erillaisia vinkkejä treenaamiseen, tiettyihin liikkeisiin ja niitten suoritus tekniikoihin. Samalla ku Barbaari mussutti kisadieetti safkojaan tupperwaresta. Musta Barbaari on siis neljän viikon päästä osallistumassa ifbb:n men’s physique kisaan.

IMG_8346

Sen jälkeen meille jaettiinki Mustan Barbaarin ja Tomi Takamaan kirja: Salil eka salil vika, joka sisältää Mustan Barbaarin pienimuotosen elämänkerran, treeniliikkeitä ja -ohjeita. Tietenkin omistuskirjotuksilla varustettuna ”Elämäsi kunto on mun kunto”

IMG_8341 IMG_8347

Loppuun sit vaihdettiin muutamat läpät Barbaarin kaa ja kutsuin hänet hierontaan ja annoin käyntikorttini. Musta Barbaari oli oikein innostunu ideasta, ku omaa hierojaa ei viel oo ja lihashuolto on tärkeää varsinkin kovaa treenaavilla ihmisillä. Loppuun otettiin sit viel pakolliset poseeraukset. Kaiken kaikkiaan oli ihan hauska setti ja Musta Barbaari a.k.a. James Nikander oli oikeen asiallisen oloinen kaveri. Ei menny turhaan positiivisuus palkinto siihen suuntaan.

IMG_8360

-M-

Lihashuoltoa ja kesätreenit

Loppukesä meni multa oman lihashuollon, treenailun ja lomailun merkeissä. Oon käyny kollegalla hieronnassa / osteopaattisessa hoidossa nyt seitsemän kertaa kuukauden  sisään ja ideana on ollu saada toi mun oikee olkapää kuntoon ja siitä johtuvat hermosto-ongelmat loppumaan. Linkki blogipostaukseen jos käsittelin vähän olkapää ongelmaani. Kerta kerran jälkeen kyl tuntu et kropasta löytyy aina vaan enemmän ongelmakohtia, mut kuten sanottu kaikki vaikuttaa kaikkeen ja onhan se niinkin että ”urheilija ei tervettä päivää näe, mutta tottuu kolhuihin”. Ollaan me tuloksiakin saatu, mutta tää onki pidempi prosessi, kun on sen verran krooniseksi vaiva päässy. Kotiläksyjäkin on ollu paljon liittyen omaan olkapään hoitoon, mm. lapaluun mobilisointeja ja pienen rintalihaksen venytyksiä. Toi kiree pieni rintalihas (Pectoralis Minor) nimittäin vetää mun olkapäätä eteenpäin ja virheasentoon, ja samalla aiheuttaa painetta saman käden hermostoille, jotka kulkee sen alta.

thoracic

Lihashuoltoprojektini ohessa oon sit yrittäny myös treenailla, vaikkakin on joutunu ottaa vähän iisimmin. Kesäaikaan mua on vaikee saada salille, ellei sit oo sateinen päivä, yöaikaan tai sit sali on ulkona. Joskus aikoinaan mul jäi treenaminen aina kokonaan kesäksi, vaik muuten treenaisinki syksystä kevääseen tosissaan. Eihän siinäkään mitään järkee ollu, jos tuloksia miettii. Ja vaik kesäl ei niin tekis mieli treenaa, ni tekee edes ylläpitävää treeniä, ni ei joudu taas syksyl alottaa kaikkee alusta. Mul treenaminen tänä kesänä painottu pääosin kotona tai ulkona tapahtuvaan calisthenics-treeniin (kehonpainoharjoittelu), intervallijuoksuihin ja kahvakuulailuun. Tein kesätreeninä vähän vaihtelevasti kolmijakoista lihaskuntotreeniä: leuka/punnerrus, dippi/olkapäät ja jalat/selkä. Leukoja teen vaihtelevasti lisävastuksen kanssa ja ilman, ja tietty sarjat vaihtelee sen mukaan. Otan myös pitoja lisäkilojen kanssa ja negatiivisia toistoja. Apuliikkeinä haukkarii käsipainoil tai tangolla. Punnerrus tuloksia pyrin vaan saamaan parempaa kuntoon, kun en 2-3 vuoteen oo uskaltanu pahemmin punnerrella saatikaan penkkiä nostaa, johtuen siis mun kipeestä olkapäästä. Dipit teen samallailla ku leuat, eli lisäpainoilla tai ilman plus erillaisia pitoja ja variaatioita. Apuliikkeet samoin käsipainojen tai tangon kanssa. Olkapäitä treenaan käsilläseisonta punnerruksilla tai kiipeämällä takaperin jalat edellä käsilläseisontaan ja takaisin, tai molemmat yhdistettynä. Olkapään apuliikkeinä takaolkapään vipunostoja, normi vipunostoja, pystypunnerrusta ja pystysoutuu. Jalkoja oon kesän treenannu lähinnä juoksemal, askelkyykyil ja vähän kyykkäilemäl kahvakuulan kaa. Myös räjähtäviä avustettuja pistoolikyykkyjä vaihdoil ja hyppytreenejä oon tehny. Selkää teen pääosin voimistelurenkailla ja kulmasoutuna. Vatsoja en oo kesätreenis ottanu erikseen, mut pyrin niit tekee noin jokatoisen treenin yhteydes. Yleensä otan tangolla jalkojen nostoja eri variaatioilla, tai lankkuu joka on yks mun suosikkeja, ku hoitaa koko korsettia. Lankkuja oon tehny yleensä treenin loppuun sellasina 3min setteinä, mis vaihdellaan asentoja.

fear-of-upside-down-1 313f7ab1622a860fe3109a37e35490ba

On mun treenaaminen ollu kumminkin omasta mielestä ihan liian vähäistä tänä kesänä. On ollu kuumat ilmat ja on ollu omien paikkojen korjailuu, ni ei oo pystyny treenaileekaan kunnolla. Kuhan tää syksy täst lähtee ja huonot säät tulee vakioks, ja olkapääki alkaa olee paremmassa kunnossa, ni aletaan taas tosissaan treenailee. Sit otetaan taas maastaveto, rinnalleveto ja kyykkyki mukaan treenikuvioihin (alotin jo kyykkäämisen toissapäivänä). Kuumien kelien takia oli myös hiljasempaa työrintamalla, ni pääs myös lomailee ja nauttii kesästä. Mä oon myös aina tykänny oppii uusia taitoja ja harjoittaa erillaista osaamista. Tänä kesänä onki tullu vähän harjoteltuu käsilläseisontaa ja ihan uutena lajina slacklinee  (tasapainoilunuora) on tullu myös vähän treenailtuu. Noi molemmat on hauskoja ja haastavia auringosta nauttimis puuhailuja, ku harvemmin jaksan kumminkaan pysyy täysin paikallaan pitkiä aikoja ja molemmat samalla kehittää hyvin tasapainoa, kropan hallintaa ja hahmottamista. Oon aina tykänny kaikenlaisesta taitoa ja tasapainoa vaativasta.

IMG_7337

Blogipäivityksetki jäi helteillä vähemmälle, mut varmaan pääsee taas parempaan vauhtiin, kun säät ei enää vaadi koko ajan ulos lähtemään. Paljon idiksiä blogipostauksien aiheisiin on kesän aikana kuitenkin tullu. Eli jatkossa on luvassa rutkasti hyviä ja oleellista informaatiota sisältäviä postauksia. Hyvää ja treenien täytteistä alkavaa syksyä kaikille!

10430507_10152574128062351_3331515211749590215_n

-M-

BarStarzz seminaari

Menneenä viikonloppuna oli tosiaan TFW Helsingin järjestämä BarStarzz:inIMG_6979
seminaari. Seminaari oli kaksipäiväinen ja piti sisällään street workout tekniikoita ja niitten variaatioita. Seminaarin vetäjänä oli BarStarzz:in perustaja ja TJ Ed Checo, joka oli oikein hauska ja inspiroiva kaveri.

Ensimmäisenä päivänä aiheina oli punnerrus, leuanveto, dippi ja muscle up. Ekat 1,5h oli tekniikoita, niitten eri variaatioita ja vaikeustasoja, ja viimeset 30min tuliki sitte pieni lopputreeni, joka sisäls tikapuu- / pudotussarja leuanvetoa ja punnerrusta. Leukoja vedettiin kahtena ryhmänä vuorotellen aina lisäten yhden leuan seuraavaan sarjaan lisää. Taidettiin pysyy alle 10 leuan, mutta seki alko jo tuntumaan ku ottaa huomioon et sitä ennen oli jo 1,5h vedetty leukoja, punnerreltu ja dippailtu. Sen jälkeen sitte punnerruksia samoin kahdessa ryhmässä vuorotellen alottaen 20:stä ja aina miinustaen yhden toiston seuraavaan sarjaan, eikä missään vaiheessa saanu huilia, eli oli oltava punnerrusasennossa koko treenin ajan. Ja jos joku laski polven maahan tai muuten osu maahan kesken, ni kaikille tuli 5 burpeeta. Burpeeta jouduttiin tekee ehkä noin 5-6 kertaa, mikä vaan lisäs treenin nautintoa. Punnerrukset oli jo aika tappoo kaiken sitä edeltäneen jälkeen ja kova oli tsemppaus kaikilta, ku kukaan ei halunnu tehä niitä extra burpeeta.Burpees_Kate

Tekniikoita ja variaatioita oli todella paljon. Olen itse kumminkin tutustunut näihin tekniikoihin jo etukäteen aika kattavasti ja silti tuli uusia. Iteki onnistuin monissa uusissa tekniikoissa ja jossain mitä oon kattonu et en varmaan ees sais ilman lisätreeniä, mut meniki suht iisisti.

IMG_6989 10492586_1469393703302015_4084645257890374101_n

Yllä pari kuvaa ku käydään läpi tekniikoita. Ja alla kuvia loppu treenistä.

10517491_1469393749968677_7477597916171190325_n 10449492_1469393733302012_8477616025209739095_n

IMG_7069

Human Flag, Front & Back Lever

Seuraavana päivänä oliki sitte vuorossa human flag, etu- ja taka-leverit ja pistoolikyykky. Ja samalla kaavalla edettiin, eli ekat 1,5h oli tekniikoita, niitten eri variaatioita ja vaikeustasoja, ja viimeset 30min oli taas pikku loppu treeni, joka täl kertaa sisäls vähän punnerruksii ja core / vatsarääkin. Punnerruksii tais olla muutama suht iisi sarja ilman sen kummempaa puserrusta, mut sit tuliki 3min lankkusetti joka sisäls: 30s punnerrusasennos, 30s normi lankku (kyynärpäät maassa), sivulankkuu 30s/puoli ja yks jalka + yks käsi ilmassa (ristiin) 30s/puoli. Sen jälkeen mentiin suoraan leuanvetotangoille ja otettiin 10x jalkojen nostoo jalat suorana, 20x jalkojen nostoo polvet koukus ja viel 30s L-sit pitoo. Taas ku ottaa huomioon et on 1,5h jo treenattu coree, eikä ollu mitään kummempii taukoi väleis, ni tän loppu treenin jälkeen tuntuki ku vatsalihakset ois ruvennu kramppaa. Mut kivaa oli!

IMG_7012 IMG_7008

Yllä vähän päivän tekniikoita, eli human flag variaatioita ja alla treenien päätteeks vähän spessu human flag muuveja. Tankotanssin maailmanmestari ja muutenki tajunnan räjäyttävä Oona Kivelä oli myös kumpanaki päivänä mukana ja vilautteli omia voimiaan ja osaamistaan siellä täällä.

IMG_7019 IMG_7021

Kaiken kaikkiaan oli erittäin inspiroiva ja motivoiva workshop. Varsinki ku oon diggaillu BarStarzz meininkei jo jonkun aikaa. Kiitos Ed Checo ja kiitos TFW Helsinki.

IMG_6997

-M-

Tuleva BarStarzz:n seminaari ja Parallette nojapuut

mqdefault

Ilmottauduin tosiaan tos joku viikko sitte TFW Helsigin järjestämään BarStarzz:in 2 päivän workshop seminaariin, jonka vetäjänä toimii Amerikkalainen Ed Checo, BarStarzz tiimin perustaja ja TJ.

 

BarStarzz on kansainvälinen treenitiimi joka on laitettu pystyyn lähinnä inspiroidakseen koko maailmaa treenaamaan. BarStarzz:it treenaa kroppiaan luovalla Calisthenics (kehonpainoharjoittelu) treenillä. BarStarzz:it on sitä mieltä, että Calisthenics on hauskempi ja simppelimpi tapa pysyä kunnossa ja se antaa loputtomat mahdollisuudet olemaan luova treenatessa ja aina saa puskettua kropan sen rajoille asti.

2 päivän seminaarin aiheita:

  • How to perform a proper push up + advanced variations
  • How to perform a proper dip + advanced variations
  • How to perform a proper pull up + advanced variations
  • How to perform a muscle up
  • Progressions to a pistol squat
  • Progressions to a human flag
  • Progressions to front and back lever
  • Q&A

Pitäs yrittää saada toi olkapää kuntoon siihen mennessä, ni pystysin ees punnertaa jotenki ja sais muutenki kaiken irti seminaarista. Muuten kyl mielenkiinnolla odotan seminaaria ja toivon saavani sieltä hyviä uusia vinkkejä ja muuta oleellista infoa. On se muutenki ihan aitoo päästä Barstarzz:in poikien kaa reenailee. Mut kirjottelen seminaarista ja muutenki tunnelmista tarkemmin sit ku se on käyty, eli tos heinä-elokuun vaihteessa.

Mun uudet parallette nojapuut!

IMG_6774 IMG_6777

Sain tosiaan myös vihdoin mun parallette nojapuut. Oon ettiny jo jonku aikaa oikeenlaisia (korkeus, ym) ja nyt sattumalta Youtube-videon kommenteista löysin linkin etsimiini paralletteihin ja ei ku tilaukseen. Tilasin ne Rougue Fitness:iltä samalla puisten voimistelurenkaitten kanssa ja ne tuli UPS:äl muutamassa päivässä. Nyt ois sit tarkotus alkaa treenaillee myös näillä. Tavoitteena ois joskus päästä L-sit:istä hallittuun käsilläseisontaa ja takas, plance ja kaikkee vastaavaa hauskaa. Alla olevan videon juttuja ajattelin näin alkuun tehä, sekä L-sit pitoo ja muitaki jutskia. Kuhan vaan tosiaan ton olkapään saan kuntoon, ni nääki treenit voi tosissaan alkaa, mut kyl sitä jotain saa nytki tehtyy.

Seuraavas alla olevas videos on sit taas vähän niinku niit mun tulevaisuuden tavoitteita. Siis sit ku olkapää on kunnossa ja on saatu parallette treeneil vähän lisää papuu, ni ehkä sit haetaan tällasii juttui.

Parallettet taitaa lähtee voimistelurenkaitten kanssa mukaan Juhannuksen viettoon Saarenmaalle. Hyviä Juhannuksia vaan kaikille ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-M-

Ihmisen luonnollinen liikkuminen osa 1: Kiipeily

Oli tarkoitus tehdä tällainen sarja katsauksia luonnolliseen liikkumiseen ja siihen liittyviin lajeihin / treeneihin. Tein alunperin tän ensimmäisen katsauksen facebookkiin ja te jotka ootte tykänny Elämäsi Kuntoon – Hieronta & Valmennus facebook-sivuista ootte saattanu siis jo nähdä tämän tekstin. Ja tätä tekstiä tehdessäni facebookkiin tajusinkin että blogi saattaisi sittenkin olla parempi alusta tällaisille isommille teksteille. Ja tässä sitä ollaan.

Liikkumismuotoja jotka kehittää ihmisen luonnollisia liikuntakykyjä: käveleminen, juokseminen, hyppääminen, tasapainottelu, uiminen, KIIPEILY, esineiden nostaminen, heittäminen ja taistelussa hyödylliset taidot, kuten iskut ja painiminen. Henkilökohtaisesti tulee nykyään harrastettua suht monipuolisesti lajeja, jotka sisältyy edellä olevaan listaan. Ja siksi ajattelinkin esitellä vähän omia lajejani ja kertoa niistä vähän infoa ja taustaa.

IMG_6172

Ensimmäisenä vuorossa siis kiipeily: Kiipeily on hauska, haasteellinen ja monipuolinen urheilumuoto. Kiipeily on myös liikuntamuoto joka on entisaikoina ollut meille luonnollinen liikkumismuoto. Ja vielä nykyisinkin alkuperäiskansojen ihmiset hakevat ruokaa puista kiipeämällä. Kiipeilyn kautta kehittyvät fyysisen kunnon osa-alueet ovat: lihasvoima, hengitys- ja verenkiertoelimistö ja liikkuvuus. Reittien valinnat ja niiden suorittaminen kehittävät myös kiipeilijän ajattelua. Molemmat aivopuoliskot nimittäin kehittyvät, kun kiipeilijä käyttää logiikkaa, tilan hahmotusta ja ongelmanratkaisukykyjä sekä mielikuvitusta edetessään reitillä. Kiipeily kehittää myös yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, itsetuntoa ja itseluottamusta, sekä päätöksenteko- ja ongelmanratkaisukykyjä sekä fyysisellä tasolla kuntoa ja motorisia taitoja. Lihaksista isoimmissa rooleissa ovat käsivarret (erityisesti sormi/puristusvoima) ja selkä. Jalkoja käytetään myös paljon ja hartiat/olkapäät tekevät myös runsaasti töitä. Kaiken kaikkiaan kiipeilyssä on siis kroppa monipuolisesti käytössä ja jopa aivot. Itse pidän paljon kiipeilystä ja sen haasteista. Itselle pienen lisä haasteen ja jännityksen tuo vielä mun korkeenpaikankammo. Eka seinä on vieläki yleensä vähän jännä tai varsinkin se ylhäällä irti päästäminen. Eikä hirveesti myöskään viitsi alaspäin vilkuilla. Mut kaikkeen tottuu ja luotan myös et tulee vaikuttamaan mun korkeenpaikankammoon positiivisella tavalla. Nykyään pyrinkin saamaan edes kerran viikkoon yhden session kaiken muun liikkumisen ohella.

IMG_6223

Kallio- ja seinäkiipeilyä voidaan myös harrastaa eri tavoilla:

1) Yläköysikiipeilyssä köysi kiinnitetään kallion tai seinän yläosaan, jolloin köysi kulkee kiipeilijän valjaista yläköysipisteen kautta varmistajalle. Tarvitsee siis kaverin mukaan varmistamaan.

2) Boulderoinnissa keskitytään enemmän voiman ja ketteryyden parantamiseen kiipeilemällä haastavia reittejä ilman mitään varmistusköyttä ja yleensä suht matalalla, jolloin loukkaantumisen riski pudotessa on pieni. Usein boulderointipaikan alle laitetaan patja turvaamaan putoamista. Boulderointia voi käydä hyvin yksin sessaroimassa ja siihen riittää pelkät kengät.

3) Liidatessa kiipeilijä itse kuljettaa köyttä ylöspäin kiinnittäen sitä samalla seinään tai kallioon. Liidausta en ole vielä kokeillut ja täytyy sanoo et aika hurjannäköistä touhua on. Kiinnostaa kyllä kovasti ja varmaan jokupäivä otetaan liidauskurssi haltuun ja ei ku menoks sano Annie Lennox. Ja liidaus vaatii myös sen kaverin mukaan varmistamaan.

 

Seinäkiipeilyn varusteet:IMG_6391

– Kiipeilykengät
– Valjaat
– ATC (Air Traffic Controller) ja lukittava sulkurengas
– Mankkapussi ja mankka (Magnesium)

Varusteet saa yleensä vuokrattua paikan päältä, jos ei ole omia.

 

Voin suositella kiipeilyä kaikille. Kiipeilyllä selkä kuntoon sanonnankin olen joskus kuullut.

-M-