Studion muutto ja uudet tilat

Olosuhteiden pakosta minulle tuli studion muutto. Muutto ei ollut itsellä mitenkään suunnitelmissa ja kun CrossFit Lauttasaari ilmoitti muutosta pois Vattuniemenkatu 23:sta, niin luulin voivani vielä jatkaa silti itse omissa tiloissani, ja en ruvennut sen kummemmin uusia tiloja katsomaan. Kesäkuussa sainkin sitten vuokranantajalta mailia, että pitäisi olla heinäkuun loppuun mennessä ulkona tiloista. Homman nimi oli, että CrossFit:in tilat oli vuokrattu eteenpäin ja uusi vuokralainen halusi myös minun tilani, niin pieni yksityisyrittäjä sai kyselemättä väistää. Niinpä kesä onkin mennyt etsiessä uusia tiloja ja siitä stressaillessa. Onneksi uudet tilat sit loppujen lopuksi löyty ja niitä kuntoon laittaessa onkin mennyt nämä viimeiset viikot. Nyt kaikki on saatu studiolla viimesen päälle kuntoon ja nyt sitä jo kelpaa esitelläkin. Uudet tilat on myös aikalailla mukavammat ja komeemmat kuin edellinen ”luola”, kun nykyään minulla on tiloissani ikkunat ja jopa merinäköala.

IMG_5294

Uusi studioni sijaitsee nykyään siis samalla vanhalla Vattuniemenkadulla (Lauttasaari), mutta numero vaan muuttui yhdeksäksi. Eli uusi osoite on Vattuniemenkatu 9 ja minun tilani sijaitsee rakennuksen takaosan ylimmän kerroksen kulmahuoneistossa. CrossFit Lauttasaaren kanssa jatketaan yhteistyötä ja muutettiinkin samaan osoitteeseen. Eli löydät nykyään myös CrossFit Lauttasaaren osoitteesta Vattuniemenkatu 9.

IMG_5536

Olosuhteet parani mielestäni huikeasti pakko muuton takia ja olenkin todella tyytyväinen uusiin tiloihini. Ylimmän kerroksen kulmahuoneisto merinäköalalla on erittäin viihtyisä. Tilaa muutossa hävisin n. 10m2, mutta neliöt on uudessa tilassa käytetty huomattavasti tehokkaammin, kuin edellisessä studiossani, kun treenimattojakin joutui hakemaan lisää. Alunperin luulin, että treenimattoja jää yli muuton takia. Treenitila on siis jopa suurempi, kuin edellisessä paikassa. Muutossa hävittyjen neliöiden tilalle tuli ikkunat ja merinäköala. Pidän uusista tiloistani erittäin paljon ja uusi tila toimii minun tarpeisiin jopa yllättävän hyvin. Olen jopa jo tyytyväinen, että minut ”häädettiin” edellisestä osoitteesta, koska pidän uudesta studiostani paljon enemmän kuin vanhasta.

IMG_5570

IMG_5510 IMG_5473

Treeni puolelta löytyy tällä hetkellä: Tunturin kuntopyörä F305, kyykkyräkki joka toimii myös penkkitelineenä ja leuanvetotankona, Olympia-tanko, Olympia-käyrätanko, Olympia-painosarja, 150cm nyrkkeilysäkki, voimistelurenkaat, dippiteline, parallette nojapuut, plyoboxi, säädettävä penkki, kahvakuulia: 8, 12, 16 & 20, kaksi paria säädettäviä käsipainoja (2-20kg) ja roppa kaupalla muuta pienempää urheiluvälinettä (TRX, jumppapalloja, abmat, tasapainolauta, kuminauhat, hyppynarut, jne…). Ja tietenkin foamrollerit, pallot ja rumbleroller henk. koht. lihashuoltoon.

IMG_5573IMG_5578IMG_5465

IMG_5478

 

Hierontapuoli on nykyisessä tilassa suoraan officen jatkeena, niinkuin oli myös edellisessäkin tilassa. Ja verhot saa vedettyä kiinni niin hyvin, että arinkin asiakas uskaltautuu hierontaan.

IMG_5479 IMG_5515

Uusien tilojen kunniaksi laitetaan vielä tutustumistarjous kaikille uusille asiakkaille -10€ ensimmäisestä hieronnasta ja vanhoille asiakkaille -5€ ensimmäisestä hieronnasta uusissa tiloissa! Tarjoukset ovat voimassa syyskuun loppuun! Tervetuloa vaan lämpimästi hierontaan, treenaamaan tai muuten vaan tutustumaan uusiin Elämäsi Kuntoon -tiloihin.

Mikael Mentu
040 470 2570
info@elamasikuntoon.com

www.facebook.com/elamasikuntoon
www.instagram.com/elamasikuntoon

 

Joululoma Etelä-Afrikan Kapkaupungissa

IMG_1512

Joululoma meni Etelä-Afrikassa Kapkaupungissa, missä vietettiin myös pikkusiskoni häitä. Säät Kapkaupungissa oli oikein kohillaan ja lämpötila liikkui siellä 25-30 asteen välillä. Reissun idea oli saattaa pikkusisko naimisiin ja siksi vapaat päivät olivat harvassa. Oli hää valmisteluja, oli sukulointia, oli polttareita, oli häät, oli jouluaatto, oli joulupäivä, jne… No ne muutamat harvat täysin vapaat ja myös osittain vapaat kyllä sit nautittiin täysin rinnoin. Suunnitelmissa oli myös alunperin urheilla ja harrastaa paikan päällä, mutta aikataulut ei tosiaan hirveesti antanu periksi ja jo reissun alussa kipeytynyt vanha olkapäävamma haittasi myös asiaa aikalailla.

Pikkusiskon häitä vietettiin upealla Knorhoek:in viinitilalla Stellenbosch:issa, joka on tunnin ajomatka Kapkaupungista itään. Viinitila oli kokonaisuudessaan varattu häille ja hääpaikalla yövyttiin 2 yötä. Ensimmäisenä päivänä oli Etelä-Afrikkalaiseen tyyliin Pre-Wedding Braai, eli häitä edeltävät grillijuhlat ja toisena päivänä sitten itse häät. Kaiken kaikkiaan oli kyllä viimesen päälle järkätyt häät, hieno paikka, hieno tilaisuus ja kovat bileet.

IMG_1933 IMG_1932

Onneks hääpaikalta löytyi myös perheen nuoremmille oma leikkipaikka, niin et ei pääse lapset liikaa turhautuu moisissa häähömpötyksissä. No mehän Kasperin kanssa suunnattin oitis sinne.

IMG_1037 IMG_1935

Pakolliset turisti kuviot ehdittiin hoitaa häiden ja jouluaaton välissä, eli käytiin katsomassa pingviinejä Simon’s Town:in Boulders Beach:illä ja otettiin päivä reissu safarille. Toimi oikein hyvin vanhalle luontodokkari fiilistelijälle.

IMG_1942 IMG_1865

IMG_1938Jouluaatto Kapkaupungissa oli hyvin erillainen ja mielenkiintoinen. Aaton aamuna herättiin ajoissa isoveljen kanssa ja suunnattiin Silvermine:n kiipeilyspoteille Table Mountain National Park:iin. Kivan pikku lisäjännityksen ensimmäiseen kalliokiipeilyyni toi varoitukset käärmeistä, joita alueella asustelee, eli koobra, puff adder ja boomslang. Kiipeilyhallin kaveri sano vaan, et kandee olla varuillaan ja tarkkailla, et mihin koloon kätensä kiivetessä tunkee. Tämän lisäksi olin tietenkin myös unohtanu ennen reissua hommata itselleni matkavakuutuksen ja viileesti sitä vaan lähettiin ekaa kertaa kalliokiipeilemään (vasta toista kertaa liidaamaan) myrkkykäärmeiden sekaan erittäin vaikeakulkuiseen maastoon, josta tapaturman sattuessa ei ihan helpolla siirretä ketään hoitoon. Kaikki meni kuitenkin onneks ihan hyvin, eikä törmätty yhteenkään käärmeeseen.

IMG_1864Kaiken kaikkiaan jouluaaton kalliokiipeilyt isoveljen kanssa oli ikimuistoinen kokemus. Se oli ensinnäkin minun ensimmäinen kertani kiipeillä ulkona aidoissa puitteissa ja voin sanoa että se oli myös yksi pelottavimmista asioista joita olen vapaaehtoisesti tehnyt. Minulla kun on jonkinasteinen korkeanpaikankammo, joka sisällä kiivetessä ei haittaa niin paljoa, mutta ulkona ja varsinkin noissa Silverminen maisemissa… Huh huh! Meinas tulla ja tulikin vähän kusi sukkaan niillä seinillä, toisin kuin isoveljellä joka kylmän viileästi liidas kaikki seinät mitkä otettiin. Mut taas kerran selvittiin seikkailusta hengissä ja taas kokemusta rikkaampana. Ja maisemat oli kyl niin huikeet, et niit jaksettiin fiilistellä joka välissä.

IMG_1521

Jouluaattoiltaa sit vietettiin uusien sukulaisten luona. Oli vähän erillainen joulu, mutta oikein mukava ja lämmin niin säältä, kuin hengeltään. myös tarjoilut olivat erinomaiset.

IMG_1939 IMG_1940

IMG_1666Tapaninpäivää vietettiin paikallisten mukaan Kapkaupungin kauneimmalla rannalla, eli Camp’s Bay:llä ja aallot siellä oli välillä valtavia. Tämä ranta sijaitsee niemen Atlantin puolella, eli vesi on kylmempää, mutta ei myöskään ole niin paljon haita (valkohaita) kuin Intian valtameren puolella. Vessan vierestä löytyi myös infotaulu valkohaista ja siihen liittyviä turvallisuusneuvoja.

IMG_1718

IMG_1660Löysin myös itselleni töitä Camp’s Bayn rannalta, jos Suomen säät alkaa liikaa ketuttaa. Ois pitäny kyl käydä testaa minkälaista hierontaa sielläpäin maailmaa tehdään. Eihän sitä tiedä vaikka jotain uusia kikkojakin ois voinu poimia, vaikkakin heidän hieronnan tarkoitus onkin varmaan enemmän rentoutus kuin paikkojen korjaus, joka taas on enemmän minun juttuni.

IMG_1941

Lounastaessa Camp’s Bay:llä satuttiin näkemään myös melkoinen kolmen miehen akrobatia show.

Sea Point:ista löysin oikein hienot ulkoilu mahdollisuudet. On laajalti nurmikenttää ja monipuolinen ulkotreeni alue. Löytyy niin sanotusti tankoo joka lähtöön.

IMG_1785 IMG_1787

Sea Point:ista löytyy myös hienot giganttiset Ray Ban Mayfair lasit.

IMG_1793

Kaiken kaikkiaan oli oikein mielenkiintoinen, tapahtumarikas ja ikimuistoinen reissu. Toivottavasti pääsen vielä joku päivä uudestaan käymään Kapkaupungissa.

-M-

PT-Studio päivityksiä, uudistuksia vuodelle 2015 ja joululoma

Tuli ulkomailta taas vähän uutta rompetta mun PT-Studioon. Sain vaihdettua mun vähän hepposen kyykkyräkin kunnolliseen kyykkyhäkkiin, jossa on myös kiinteä leuanvetotanko samassa. Kyykkyhäkin lisäksi saapui myös dippiteline.

IMG_0102

Kyykkyhäkin turvaraudat on erityisesti mun mieleen, ku nyt uskaltaa kyykkäillä yksin isommillakin painoilla. Ja tottakai myös kyykkyhäkin leuanvetotanko oli todellinen bonus. Leukojakin oon yleensä tehny pääasiassa voimistelurenkailla, mut vaihtelu virkistää ja samoin leuat lisäpainojen kanssa on mukavampi tehdä tangolla. Tangolla saa myös otettuu hyvin eri ote variaatioita leuoissa. Asiakkaille on myös helpompi ohjata leukoja tangolla, varsinkin kun voimatasot ei ole vielä ehkä ihan siellä. Tangon kanssa kun voi myös käyttää apukuminauhoja paremmin. Saan häkkiin kiinni myös mun ”TRX:än”.

IMG_0128 IMG_0131

Dippiteline on loppujen lopuks tosi simppeli, eikä siinä olekaan mitään sen kummempaa. Oon tehny dippejä yleensä ite voimistelurenkailla, mut dippiteline on varmaan asiakkaille vähän helpompi lähestyttävä kuin renkaat ja tykkään myös itse tehdä dippejä lisäpainoilla telineessä.

IMG_0132 IMG_0134

Pikkuhiljaa alkaa kyl studio olee sillä mallilla, et ei voi olla ku tyytyväinen. Kyllä sitä aina jotain pientä kivaa voi lisäillä ja hommailla, mut pääosin alkaa olee kyl jo hyvällä mallilla. Ja hiljaa hyvä tulee, vai miten se nyt menikään. Alla ”windshield wiper” uusissa puitteissa.

IMG_0315 IMG_0312 IMG_0317

Uudistuksia vuodelle 2015

Ens vuoden alusta minulle käy myös smartum liikuntasetelit maksuvälineenä Personal Trainer -palveluista. Ne eivät ikävä kyllä käy hierontapalveluihin. Alkuvuodesta myös alkaa uusi kesäkuntoon 2015 -kampanja ja uusia valmennettavia mahtuu vielä joukkoon. Hierontahinnasto muuttuu hieman ja uusia tarjouksia on luvassa. Uusia  lisäkouluttautumisia on myös luvassa. Erityisesti Jari Ylisen fascia- ja venytyshieronta koulutus ja Jukka Rajalan bodyweight training coach level 1-3 koulutukset kiinnostaa. Koitan myös saada mahdollisimman nopeasti jo alkuvuodesta jonkun näköisen nettiajanvarauksen pyörimään, kun sitä on sen verran paljon kyselty. Siihen mennessä, kun nettiajanvaraus tulee, niin olen lisännyt kotisivuilleni ajanvaraus -sivun, josta selviää reaaliajassa minun vapaat ja varatut aikani. Se helpottaa ajanvarausta asiakkaan näkökulmasta jo paljon ja ajanvarauksen voi tehdä helposti esim. tekstarilla. Kotisivuille on myös ilmestynyt yrityksille -sivu, joka luonnollisestikin on suunnattu yrityksille. Yrityksille tarjoan tällä hetkellä hierontaa, hyvinvointiluentoja, ergonomia konsultointia ja liikuntapalveluita. Paljon muitakin uudistuksia on vuoden 2015 aikana luvassa. Olkaa siis kuulolla ja muistakaa tykätä Elämäsi Kuntoon FB-sivuista, niin pysytte ajantasalla asioista. facebook.com/elamasikuntoon

Greg-Lumley

Joulunviettoon olen lähdössä Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin, jossa myös siskoni menee naimisiin. Aikamoinen reissu siis luultavasti tulossa, eikä malta oottaa että pääsen paikan päälle. Varmaan jonkunnäköistä raporttia tulee myös reissusta. Kiipeilemään oli tarkotus ainaki lähtee ja varmaan myös surffaamaan, jos vaan haiden sekaan uskaltaudun. Palaan sorvin ääreen sit taas 29.12, eli loppuvuoden viimeisille päiville voi vielä varata aikoja. Mut hyvää joulua vaan kaikille ja palataan asiaan varmaan vasta ensi vuoden puolella, eli varmuuden vuoksi myös hyvät uudet vuodet! 🙂

-M-

Omat studiotilat!

On taas jääny kirjoittelu vähemmälle lähiaikoina, kun on ollu viimeset viikot – muiden töiden lisäksi – hommia oman studiotilan uudistuksien kanssa. Tämän kuun alusta vihdoinkin allekirjoitin vuokrasopimuksen ja sain itselleni sen pitkään haaveilemani studiotilan. Studioni sijaitsee samassa vanhassa osoitteessa Vattuniemenkatu 23 A, 3 krs. CrossFit Lauttasaaren yhteydessä. Vuokrasopparin allekirjoituksen jälkeen aloitinkin samantien laittaa studiotilaa ihan uuteen uskoon ja projekti on jatkunuki jo kohta pari viikkoa, mut oikein hieno tästä tulee. 🙂 Alla asennetaan nyrkkeilysäkkiä ja voimistelurenkaita kattoon.

IMG_9811 IMG_9813

Studiolt siis löytyy nykyään hierontatilan lisäksi myös kattava treenitila, eli niin sanottu PT-studio. Ja samal myös mun toimisto muutti kotoa tänne. On se mukavaa, kun nykyään sitä mahtuu kotonaki elelee paremmin. Sain kaikki mun treenikamat roudattuu sieltä studiolle, eikä tarvii enää levitellä työpapereitakaan ympäri keittiönpöytää. Mun pieneltä työpöydältä on loppunu tila jo aikoja sitte. Vois sanoo, et nyt on hyvä hengittää, tehä töitä ja treenaa! Studiota rempatessa on jääny taas treenit vähän retuperälle, mut nyt alkaaki sit treenaaminen tosissaan. Puitteetkin kun on nykyään viimesen päälle kunnossa.

IMG_9853

Treeni puolelta löytyy toistaiseksi: 150cm nyrkkeilysäkki, kyykkyräkki joka toimii myös penkkitelineenä, säädettävä penkki, kahvakuulia: 8, 12, 16 & 20, säädettävät käsipainot (2-15kg), Olympia-tanko, Olympia-käyrätanko, Olympia-painosarja, parallette nojapuut, plyoboxi, voimistelurenkaat, leuanvetotanko ja roppa kaupalla muuta pienempää urheiluvälinettä (TRX, jumppapalloja, abmat, jne…). Ja tietenkin foamrollerit, pallot ja rumbleroller henk. koht. lihashuoltoon. Alla @elamasikuntoon instagramista tutut kuvat treeni tilasta.

IMG_9848 IMG_9849 IMG_9851

Hieronta puolelta taas löytyy luonnollisesti hierontapöytä ja hierontaan liittyvät oleelliset tarpeet. Seiniä koristaa anatomiakartat ja tila on erotettu sermillä treeni tilasta.

IMG_9852


Meil oli myös puhetta CrossFit:in poikien kans, et järkättäis yhdessä jotku avoimien ovien päivät, niin pääsee ihmiset tutustumaan meidän tiloihin, mutta siitä sit viel tarkemmin lisää tulevaisuudessa. Tervetuloa hierontaan, treenaamaan tai muuten vaan tutustumaan uuteen studiooni.

-M-

Uusia työkuvioita ja syysloma Nizzassa

Syksy tuli ja sen huomaa työrintamalla. Tiesin kyllä odottaa syksyä ja sen tuomaa sesonkia, varsinkin Personal Trainer projekteihin. Olin kuitenkin ehtinyt varata pienimuotoisen syysloman aikavälille 2.9. – 9.9. ja hommannut lennot Nizzaan, Etelä-Ranskaan jo hyvissä ajoin. Ennen reissua oli jo aika kiire ja duunia kyl riitti. Juuri vikat päivät ennen lomaa sain yhden uuden PT-projektin käynnistymään ja tiesin myös, että reissun jälkeen alkaa vielä ainakin yksi uusi PT-projekti. Tämän lisäks ennen reissulle lähtöä mulla alkoi myös yrityshieronnat eräässä yrityksessä, joka on siis vielä toistaseksi kokeiluvaiheessa, mutta se on tuntunut lähtevän rullaamaan sen verran mukavasti, että ilmeisesti jatkoa piisaa. Asiakkaat on ainaki tuntunu olevan oikeen tyytyväisiä. Ja muutenkin minut on otettu oikeen mukavasti vastaan. Teen siellä hierontoja tällä hetkellä yhtenä päivänä viikossa, yhdessä heidän neuvotteluhuoneistaan.

IMG_8398 IMG_8393

Pikainen syysloma tuli sit tosiaan otettua ennen varsinaisen sesongin alkamista. Tällä kertaa kohteena Ranskan Riviera ja tarkemmin Nizza. En ole ikinä ennen käynyt Nizzassa, enkä muutenkaan Ranskan Rivieralla, joten kokemus oli siinä mielessä täysin uusi. Nizza kaupunkina on suht kompakti, erittäin vaikuttava ja kaunis. Nizzasta on myös helppo matkustaa junalla Monacoon (n. 20-30min), niinkuin myös muihin lähistön pienempiin kaupunkeihin tai kyliin. Minuun Nizza ja yleensäkin Ranskan Riviera teki vaikutuksen ja aion matkustaa sinne myös jatkossa.

IMG_8653 IMG_8609

Nizzan liikkumis- ja urheilumahdollisuudet oli ehkä hieman suppeat. En käynyt missään saleilla, mut ei niitäkään ihan liian montaa tullu edes bongattua. Eikä ulkoliikunta mahdollisuuksiakaan liiemmin ollut, jos ei lasketa meressä uimista tai Beach Volleyta, eli rantalentopalloa. Toki rantabulevardilla näki paljon lenkkeilijöitä, mutta itse juoksisin muutenkin mielummin pehmeämmällä alustalla, varsinkin jos pidempiä lenkkejä vetää. Kyllä luova liikkuja aina keinot keksii, mutta olisin kaivannut jotain leuanvetotankoja ja vastaavia ulkotreenailu juttuja. Voi tietty olla et sellasiiki löytys jostain sielt, ku ei nyt kumminkaan ihan koko paikkaa tullu koluttua läpi. Ei vaan ainakaan osunu mun silmään täl reissul. No ei siinä mitään, lomalla ku oltiin. Mut yleensä vaa apina mun sisällä herää, ku en pääse treenaa, energiaaki ois ja oon viel aikalailla fiiliksissä uusissa maisemissa.

IMG_9551

Nizzan keskustassa sijaitsee kukkula Colline du Château, jonka päällä aikanaan sijaitsivat Nizzan ensimmäiset asutukset. Nykypäivänä kukkula on muutettu puistoksi, IMG_8892jossa on yhä nähtävissä raunioita muinaisesta asutuksesta ja linnoituksista. Kukkulalle johtavia rappusia vois hyvin ravata myös treenimielessä. Rappusia riittää ja eri tasoilta on komeet maisemat. Vois esim. ravata ylös kukkulalle ja päällä sit ottais pienen kuntopiirin ja sit taas alas, ja tehä vaik pari-kolme kertaa putkeen koko roska. Rappusiaki voi ottaa eri tyyleil, eri määriä askelmia kerralla. Esim. ku otat mahdollisimman monta rappusta yhdellä askeleella, niin siitä tulee jo askelkyykkymäinen liike, tai vastaavasti vois ottaa joka askeleen, tekee nopee ja ottaa sen kordinaation ja cardion kannalta. Yhden naisen (n.40-50v.) näin tekevän sellaisen kombon, et se käveli melkein ylös asti sellaiselle välitasanteelle, josta on komeet näkymät ja siellä sitte hyppi hyppynarua. En tiedä mitä muuta rutiiniin kuulu, ku liikuttiin omaan tahtiin kukkulan huipulle. Huipulta oliki sitte komeet näkymät niin Nizzan kaupungin, kuin satamankin puolelle.

IMG_8971 IMG_8935

Tietty siel piti myös apinoida…

IMG_9645 IMG_8989

Ilta-aikaan vanha kaupunki ja kävelykatu kuhisee, ja kaikki ne ”tuhannet” ravintolat käy vilkkaana. Yks isoin homma iltasin olikin ravintolan päättäminen. Ravintoloita on niin paljon, eikä ne radikaalisti eroa toisistaan. No siinä ravintolaa metsästäessäki tuli sit otettuu kaikki hyöty irti luovista treenailupaikoista, joita Nizza:n keskustassa löyty aika hyvin.

Kuten esim. rakennustelineet toimi leuanvetotankoina…

IMG_9528 IMG_9522

Scootteriparkit toimi nojapuina…

IMG_8856 IMG_8863

Ja kaikkee muuta hauskaa. (Pistoolikyykky hyppy vaihdolla)

IMG_8874 IMG_8877 IMG_8881

Monacossa sen sijaan oli pientä käsilläseisontaa hulppeissa puitteissa.

IMG_9328

Koko reissun aikana tuli käveltyä niin paljon, et jalkapohjat huus leipää päivittäin. Loistavaa hyötyliikuntaa tosin ja viel ihan huomaamatta, ku aistit vaan kävi ylikierroksilla ja halus ahmia uusia maisemia. Kaiken kaikkiaan oli tosi onnistunu ja mukava loma. Ja olin tosiaan lomalla konkreettisesti ekaa kertaa sen jälkeen, ku oon yrittämisen aloittanut. Voin sanoo, et teki todella hyvää! Muistakaa ihmiset hyvät matkustaa! Ja treenien kans voi tosiaan olla luovia, mutta turvallisesti ja omien kykyjen rajoissa. Ja iso kiitos Milalle matkaseurasta, kuvauksesta ja majoituksesta!

-M-

Treenisessiot Mustan Barbaarin kanssa Basson studiolla

Mua pyydettiin tos viime viikol mukaan Mustan Barbaarin treenisessioihin, jotka järkättiin Basson studiolla. Ymmärsin vaan, et siel ois jotku treenit, ja sen lisäks jotain juttuu Mustan Barbaarin uudesta kirjasta. Mietin, et ihan mielenkiintonen juttu, et miksei, ja voinhan mä saada jotain promoo omalle firmalleki samalla. Tää treenisessio oliki sit jo seuraavana päivänä, ni piti siirtää yhtä asiakasta, et pääsin edes paikalle halutulla hetkellä. Onneks mul on niin mukavia asiakkaita, et ei ollu mikään ongelma ja sain siirrettyy hänet seuraavalle päivälle. Ei siinä sit ku lähettiin seuraavana päivänä Basson studiolle kattomaan, et mitäs siel oikeen tapahtuu. Siellä sit otettiin pienet kehonpainol tehtävät treenit, jotka veti siis Musta Barbaari ja Tomi Takamaa. Jäbät siin samal sit heitti vinkkejä treenaukseen ja jotain IMG_8337niitten omii mooveja. Olin ehkä ite
vähän vääräs paikas treenien suhteen, tai sanotaanko et sessio oli tarkotettu ehkä hieman vähemmän treenaaville (vähemmän asiasta tietäville) ja ihmisille jotka saivat jätkien vinkeistä jotain irti. Itelle ei juuri mitään uutta treeneissä tullu eikä vinkeissäkään, mut ihan hyviä juttuja noin muuten normi treenaajalle varmasti kyl tuli.

10599550_10152668858144700_8864212643391081676_nAlkuun oli erillaisia kyykkyi ja askelkyykkyi pienil hidastus variaatioil, jonka perään otettiin seinää vasten istumis kisa. Oli mukava tärinä kyl jalois, ku oli jalkatreeni ollu edellisenä päivänä. Sen jälkeen tuliki punnerruksien vuoro. Eka käytiin vähän formia läpi ja jotain eri punnerrus variaatioita sekä myös jotain dippi versioita. Sen jälkeen oli pieni muotoinen punnerruskisa. No mullahan noi punnerrukset ei oo tälhetkel mikään vahvuus, ku en oo tehny 2-3 vuoteen niit olkapääkipujen takia. No ei siinä muuta ku punnertaa parhaani mukaan.

httpwwwyoutubecomvnh4lu-pfksySen jälkeen tuliki semmonen vähän spessumpi moovi, jol oli tarkotus aktivoida serratus anterior-lihasta (suom. etummainen sahalihas). Eli punnerrusasennosta työntäen lapaluita eteenpäin ojennus tollaseen kissamaiseen pyöreä selkä asentoon. Se oliki session ainut semmonen korvantaakse laitettava juttu serratus-anteriormulle. Serratus anterior nimittäin pitää omalta osaltaan lapaluuta paikoillaan, kääntää sitä ylös ja toimii myös ihmisen hengittäessä. Se on lähinnä niin sanottu apulihas ja sekin vaikuttaa omalta osaltaan olkapäähän ja sen toimintaan. Oon kuullu sitä kutsuttavan myös ”nyrkkeilijän lihakseksi”, sillä serratus anterior aktivoituu lyönnin ojennuksessa työntäen lapaluuta eteenpäin. Nyrkkeilyä harrastavilla ne onkin usein kovassa kunnossa, ja siitä syystä myös erottuuki hienosti.

tumblr_mpitd8xIIs1s2ul3eo1_500 boxer-muscles

Toisaalta serratus anterioriorin heikko kunto voi jopa aiheuttaa niin sanotun ”winged scapula” tai ”enkelinsiiven”, eli irtonevan lapaluun. Tämä taas voi aiheuttaa kaikenlaisia kipuja olkapäässä, lavan alueella, olkapään ja käden puutumista tai jopa hermovaurioita.

scapular-wingingtumblr_lfshdl9SJy1qb8tcvo1_5001-630x441

Sit treenin loppuun otettiin viel kolmen pisteen vatsatreeni. Joka pistees 30s suoritusta ja pisteet oli: lankku, jalkojen nostoo ja vatsarutistuksia muutaman sekunnin pidoilla. Toi vedettiin sit kahteen kertaan putkeen ilman taukoja. Sen jälkeen siirryttiinki koko porukka sohville pöydän ääreen juttelemaan treenaamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Tässä osiossa Tomi Takamaa viel anto erillaisia vinkkejä treenaamiseen, tiettyihin liikkeisiin ja niitten suoritus tekniikoihin. Samalla ku Barbaari mussutti kisadieetti safkojaan tupperwaresta. Musta Barbaari on siis neljän viikon päästä osallistumassa ifbb:n men’s physique kisaan.

IMG_8346

Sen jälkeen meille jaettiinki Mustan Barbaarin ja Tomi Takamaan kirja: Salil eka salil vika, joka sisältää Mustan Barbaarin pienimuotosen elämänkerran, treeniliikkeitä ja -ohjeita. Tietenkin omistuskirjotuksilla varustettuna ”Elämäsi kunto on mun kunto”

IMG_8341 IMG_8347

Loppuun sit vaihdettiin muutamat läpät Barbaarin kaa ja kutsuin hänet hierontaan ja annoin käyntikorttini. Musta Barbaari oli oikein innostunu ideasta, ku omaa hierojaa ei viel oo ja lihashuolto on tärkeää varsinkin kovaa treenaavilla ihmisillä. Loppuun otettiin sit viel pakolliset poseeraukset. Kaiken kaikkiaan oli ihan hauska setti ja Musta Barbaari a.k.a. James Nikander oli oikeen asiallisen oloinen kaveri. Ei menny turhaan positiivisuus palkinto siihen suuntaan.

IMG_8360

-M-

Lihashuoltoa ja kesätreenit

Loppukesä meni multa oman lihashuollon, treenailun ja lomailun merkeissä. Oon käyny kollegalla hieronnassa / osteopaattisessa hoidossa nyt seitsemän kertaa kuukauden  sisään ja ideana on ollu saada toi mun oikee olkapää kuntoon ja siitä johtuvat hermosto-ongelmat loppumaan. Linkki blogipostaukseen jos käsittelin vähän olkapää ongelmaani. Kerta kerran jälkeen kyl tuntu et kropasta löytyy aina vaan enemmän ongelmakohtia, mut kuten sanottu kaikki vaikuttaa kaikkeen ja onhan se niinkin että ”urheilija ei tervettä päivää näe, mutta tottuu kolhuihin”. Ollaan me tuloksiakin saatu, mutta tää onki pidempi prosessi, kun on sen verran krooniseksi vaiva päässy. Kotiläksyjäkin on ollu paljon liittyen omaan olkapään hoitoon, mm. lapaluun mobilisointeja ja pienen rintalihaksen venytyksiä. Toi kiree pieni rintalihas (Pectoralis Minor) nimittäin vetää mun olkapäätä eteenpäin ja virheasentoon, ja samalla aiheuttaa painetta saman käden hermostoille, jotka kulkee sen alta.

thoracic

Lihashuoltoprojektini ohessa oon sit yrittäny myös treenailla, vaikkakin on joutunu ottaa vähän iisimmin. Kesäaikaan mua on vaikee saada salille, ellei sit oo sateinen päivä, yöaikaan tai sit sali on ulkona. Joskus aikoinaan mul jäi treenaminen aina kokonaan kesäksi, vaik muuten treenaisinki syksystä kevääseen tosissaan. Eihän siinäkään mitään järkee ollu, jos tuloksia miettii. Ja vaik kesäl ei niin tekis mieli treenaa, ni tekee edes ylläpitävää treeniä, ni ei joudu taas syksyl alottaa kaikkee alusta. Mul treenaminen tänä kesänä painottu pääosin kotona tai ulkona tapahtuvaan calisthenics-treeniin (kehonpainoharjoittelu), intervallijuoksuihin ja kahvakuulailuun. Tein kesätreeninä vähän vaihtelevasti kolmijakoista lihaskuntotreeniä: leuka/punnerrus, dippi/olkapäät ja jalat/selkä. Leukoja teen vaihtelevasti lisävastuksen kanssa ja ilman, ja tietty sarjat vaihtelee sen mukaan. Otan myös pitoja lisäkilojen kanssa ja negatiivisia toistoja. Apuliikkeinä haukkarii käsipainoil tai tangolla. Punnerrus tuloksia pyrin vaan saamaan parempaa kuntoon, kun en 2-3 vuoteen oo uskaltanu pahemmin punnerrella saatikaan penkkiä nostaa, johtuen siis mun kipeestä olkapäästä. Dipit teen samallailla ku leuat, eli lisäpainoilla tai ilman plus erillaisia pitoja ja variaatioita. Apuliikkeet samoin käsipainojen tai tangon kanssa. Olkapäitä treenaan käsilläseisonta punnerruksilla tai kiipeämällä takaperin jalat edellä käsilläseisontaan ja takaisin, tai molemmat yhdistettynä. Olkapään apuliikkeinä takaolkapään vipunostoja, normi vipunostoja, pystypunnerrusta ja pystysoutuu. Jalkoja oon kesän treenannu lähinnä juoksemal, askelkyykyil ja vähän kyykkäilemäl kahvakuulan kaa. Myös räjähtäviä avustettuja pistoolikyykkyjä vaihdoil ja hyppytreenejä oon tehny. Selkää teen pääosin voimistelurenkailla ja kulmasoutuna. Vatsoja en oo kesätreenis ottanu erikseen, mut pyrin niit tekee noin jokatoisen treenin yhteydes. Yleensä otan tangolla jalkojen nostoja eri variaatioilla, tai lankkuu joka on yks mun suosikkeja, ku hoitaa koko korsettia. Lankkuja oon tehny yleensä treenin loppuun sellasina 3min setteinä, mis vaihdellaan asentoja.

fear-of-upside-down-1 313f7ab1622a860fe3109a37e35490ba

On mun treenaaminen ollu kumminkin omasta mielestä ihan liian vähäistä tänä kesänä. On ollu kuumat ilmat ja on ollu omien paikkojen korjailuu, ni ei oo pystyny treenaileekaan kunnolla. Kuhan tää syksy täst lähtee ja huonot säät tulee vakioks, ja olkapääki alkaa olee paremmassa kunnossa, ni aletaan taas tosissaan treenailee. Sit otetaan taas maastaveto, rinnalleveto ja kyykkyki mukaan treenikuvioihin (alotin jo kyykkäämisen toissapäivänä). Kuumien kelien takia oli myös hiljasempaa työrintamalla, ni pääs myös lomailee ja nauttii kesästä. Mä oon myös aina tykänny oppii uusia taitoja ja harjoittaa erillaista osaamista. Tänä kesänä onki tullu vähän harjoteltuu käsilläseisontaa ja ihan uutena lajina slacklinee  (tasapainoilunuora) on tullu myös vähän treenailtuu. Noi molemmat on hauskoja ja haastavia auringosta nauttimis puuhailuja, ku harvemmin jaksan kumminkaan pysyy täysin paikallaan pitkiä aikoja ja molemmat samalla kehittää hyvin tasapainoa, kropan hallintaa ja hahmottamista. Oon aina tykänny kaikenlaisesta taitoa ja tasapainoa vaativasta.

IMG_7337

Blogipäivityksetki jäi helteillä vähemmälle, mut varmaan pääsee taas parempaan vauhtiin, kun säät ei enää vaadi koko ajan ulos lähtemään. Paljon idiksiä blogipostauksien aiheisiin on kesän aikana kuitenkin tullu. Eli jatkossa on luvassa rutkasti hyviä ja oleellista informaatiota sisältäviä postauksia. Hyvää ja treenien täytteistä alkavaa syksyä kaikille!

10430507_10152574128062351_3331515211749590215_n

-M-

Uudet kotisivut, synttärit ja oma privaattisali

On jääny blogi kirjoitukset vähän vähemmälle, kun aloinkin työstää näitä omia kotisivujani. Tästä lähtien yritän saada aikaan ainakin sen yhden kirjoituksen viikkoon. Aikaa edellisestä kirjotuksesta onkin päässy kulumaan jo n. 2 viikkoo. Nää 2 viikkoo on menny siis kotisivujen työstämisessä, synttäreitä viettäessä ja tulevan privaatti salin välineitä haaliessa. Oon käyny shoppailee nimittäin yritykselleni vähän treenikamoi ja tilasin myös osan ulkomailta. Tulevaisuuden haaveissa on nimittäin hoitaa studiolle hierontapisteen lisäksi kokonaisvaltainen privaatti sali. Siis niin omaan käyttöön, kuin asiakkaidenkin. Eli jatkossa olisi myös mahdollista privaatti treenaaminen studioni tiloissa. Jos et siis tykkää käydä salillä muitten pällisteltävänä, tai haluat saada ”huomaamatta” tuloksia aikaiseksi, tai olet ehkä julkisuuden henkilö joka haluaa treenata omassa rauhassa, mutta aina silti samalla ammattilaisen vahtivan silmän alla. Kohta se on mahdollista Elämäsi Kuntoon – Hieronta & Valmennuksen tiloissa.

Taas tuli vuosi ikää lisää, mutta ei ne vuodet tunnu vielä missään, eikä pahemmin onneks näykään missään. 🙂 Kuhan pitää vaan itsestään huolta, niin vanheneminenkaan ei näy päällepäin samanlailla, eikä varsinkaan pääse hidastamaan menoa liikaa. Synttärit meni melko iiseissä merkeissä, niinku nykyään pääosin kaikki juhliminen omalla kohdalla. On nuorempana tullu juhlittua jo sen verran, et ei se jaksa enää napata samallalailla. Eri asia sit jos on jotku hyvät bileet tiedos ja on hyvä porukka kasassa. Tykkään kyllä nauttia alkoholia, mutta en niinkään humaltua, enkä varsinkaan menettää kontrollia. Nykyään alkoholin nauttiminen meikäläisellä onkin pääosin tissuttelu linjaa. Tissuttelemalla ei pääse humala yllättämään, eikä krapula myöskään pahemmin iskemään. Eikä missaa kokonaan seuraavaa päivää sohvan pohjalla maaten krapulan takia, vaan riippuen fiiliksistä on myös mahdollista jopa urheilla, varsinkin jos on pitänyt nestetasapainostaan huolta. Ja juhlimisen väliinjättämisessä säästämäni rahat sijoitan myös mielummin paremmin, vaikka omiin synttärilahjoihin. Tilasin tosiaan itselleni oman priva salin tarpeistoa aika läjän:

  • kyykkytelineetKyykky / Penkkiteline
  • Säädettävä penkki
  • Olympia levypainosarja: Tanko 20kg + levyt: 2x 2,5kg, 2x 5kg, 2x 10kg, 2x 15kg ja 2x 20kg.
  • T-kulmasoutuun tankopidike + otetanko
  • Kattoon pultattava leanvetotanko
  • Dippivyö
  • Kahvakuulia: 8kg, 12kg, 16kg ja 20kg

Entuudestaan kotoa löytyy:compact_renkaat

  • Voimistelurenkaat
  • Säädettävät käsipainot
  • Abstrapit
  • Jumppapallo
  • + Kaikennäköstä sälää, kuten: vatsarulla, nyrkkeily käsipainot, kuminauhat, ym…

 

Kyllä noilla kamoilla jo toiminnallisen harjoittelun sali saadaan aikaiseksi. Ja ostoslistalla on vielä ainaki Olympia käyrätanko, Pro balance tasapainolauta, kiipeämisköysi ja kahvakuulia tulee varmaan jatkossa myös lisää. TRX on myös tilattu ja tulossa.

Eilen tuliki sit otettua ekat kyykky ja maastaveto treenit kotona. Oli muuten hämmentävää, ku sen pysty toteuttaa omassa himassa. Jalkatreenit on kuitenkin ollu aina se treeni, jonka takia on joutunu lähtee salille. Kyykkäsinki sit sen kunniaks pelkil boksereil ekaa kertaa elämässäni. 🙂 Ja voin sanoo et tila kotona alkaa olee jo pikkuhiljaa kortilla, ku väliaikaisesti kaikki mun treenikamat lojuu nurkissa. Mut kuhan löydän vaan itelleni hyvän studiotilan, ni roudaan kamani sit sinne.

Muista tutustua uusien kotisivujeni muuhunkin sisältöön, jotka tosiaan väsäsin ihan itse.   Ja saa antaa palautetta ja toiveita saa toki myös esittää, niin kotisivujen, blogin, kuin facebook-sivujen sisällöstä. Ja jos nyt vasta hyppäsit mukaan blogiin, niin suosittelen katsastamaan Intro kirjoituksen, eli ensimmäisen postaukseni. Siitä selviää minun taustojani enemmän. Kiitos ja ensi kertaan.

-M-

Intro – Minä

 

veneessäJos alotetaan vaikka vähän minun taustoistani ja minusta yleensä, näin blogin aiheiden valossa, eli painonhallinnassa, liikunnassa ja elämässä. Olen siis itse entinen ylipainoinen, tai oikestaan oikea herkkuperse. Onneksi tosin olen urheillut koko elämäni suht aktiivisesti, niin ylipainoa ei päässy aivan liikaa kertymään, ennen kun tajusin tilanteen ja päätin ottaa sen haltuun. Pari kertaa n. 20kg kerralla pudottaneena ja jojottelunkin jalon taidon hallinneena, olen vihdoin saanut pysyvästi elämäni kuntoon. Ja sitä sen tuomaa elämän iloa haluankin levittää. Omasta onnistumisesta motivoituneena ja inspiroituneena tuli halu auttaa myös muita pääsemään tuloksiinsa. Kokonaisvaltainen elämäntapamuutos tuo nimittäin sen kaiken fyysisen pystyvyyden ja jaksavuuden lisäksi myös niin paljon henkistä hyvinvointia, kuten itsevarmuutta, itseluottamusta ja ylpeyttä itsestään ja saavutuksistaan. Minä kuvailin sitä fiilistä uudesti syntymiseksi. Ja tätä kaikkea olenkin nyt myös ammatikseni ruvennut opastamaan.

Urheiluhierojana pääsen myös auttamaan ihmisiä, mutta vähän eri tavalla. Silti yhtälailla konkreettisesti ja fyysisesti. Hieronnalla pääsen myös parantamaan heidän jokapäiväistä arkea, liikkumista ja kaiken kaikkiaan elämän laatua. On se vaan hienoa, että tämän kaiken voin saada aikaan pelkällä omalla kosketuksellani. Ja hieronnassa tuloksiakin näkee, tuntee, tai kuulee yleensä hieman nopeammin kuin vastaavasti ohjaus ja valmennus hommissa. Kaiken kaikkiaan antoisaa ja mielenkiintoista hommaa tuo hierominenkin. Hierojana tunnen olevani vielä kumminkin melko tuore tapaus ja tunnenkin kehittyväni työssäni miltein päivittäin. Pyrin myös jatkuvasti oppimaan uutta hieronnan saloista.

217ca678-bf15-4b4e-befa-62f9d7883f7a_seven_hundred

GOPR2378-Vol

Urheilutaustani on melko monipuolinen. Olen koko ikäni harrastanut paljon yksilölajeja,
mutta myös pääosin kaikki joukkuelajitkin on tullu koluttua läpi. Olen myös yleensä hakenut
harrastuksistani haasteita. Skeittauksen aloitin joskus 92-93 ja olen harrastanut sitä suht tosissaan, eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. Lumilautailla aloin jo jostain 90 luvun vaihteesta, tosin sitä ei oo tullu harrastettuu aikoihin. Olen ehkä enemmän lämpimien olosuhteiden ystävä ja valitsenkin nykyään mielummin skeitti- tai surffilaudan. Vesiurheiluista uinnin ja surffauksen lisäksi olen harrastanut myös kaikkea mahdollista veneen perässä vedettävää mm. Kneeboard, Wakeboard ja Air Chair. Breakdancea harrastin aktiivisesti yhdessä vaiheessa, ja sitä kautta tuli myös mukaan kuvioihin akrobatia ja Capoeira. Kamppailulajit alkoi kiinnostaa tossa ehkä n. 10v. taaksepäin ja sitäkin taustaa löytyy IMG_3928-Volnykyään mm. Judo, Wing Tsun, Thai Boxing & Brasilian Jiu Jitsu. Tietysti salitreeniäkin on jo yli 15 vuoden ajalta. Ja tosiaan joukkuelajitaustaaki on laajasti mm. lätkä, futis ja koris. Tennistä tuli pelattua myös aika monta vuotta aikoinaan. Olen purjehtinutkin kilpaa joskus nuorempana. Golfiakin olen pelannu, ikävä kyllä en ole pitkään aikaan päässy kentällä käymään. Kuten sanottu monipuolisesti on tullu harrastettuu ja ei tossakaan listassa ole kumminkaan kun ne lajit lueteltu, joita olen enemmän tai pitempään innostunut harrastamaan.

 

IMG_6254

 

Oma suhtautuminen treenaamiseen nykyään on ihmisen luonnollisen liikkumisen kautta, treenaaminen oman kehonpainolla, monipuolinen treenaaminen, treenaaminen ilon kautta ja terveellinen treenaaminen, mutta tietenkin itseään haastaen ja tuloksia saavuttaen.

 

 

IMG_6006

Ruokaan suhtautumiseni suuntautuu Paleo:n suuntaan, mutta en todellakaan ole mikään HC Paleo. Ennemminkin sanoisin olevani 80-90% Paleo, vaikkakin huomaan kyllä että askel askeleelta olen syvemmällä pelissä. Mutta en siis mitenkään ehdoton asian suhteen. Kahvin kanssa käytän vieläkin maitoa ja kaljaakin juon vielä, vaikka se onkin seuraavana listalla joka poistetaan / vaihdetaan.

 

 

En ole ikinä ennen blogia kirjoittanu, enkä uskonut ikinä kirjoittavanikaan. En ole laisinkaan kirjoittaja tyyppiä, vaikkakin nyt olen ymmärtänyt että kyse on siitä mitä kirjoittaa. Kun olen tuottanut tekstiä aiheesta joka on lähellä sydäntä, niin sitä tekstiä tuleeki ja sitä on hauska tuottaa. On hauska myös informoida ja auttaa ihmisiä, ja toivottavasti onnistun myös motivoimaankin. Ja toivon myös blogini omalta osaltaan motivoiman myös minua itseäni ja auttamaan minua pitämään kiinni omista tavoitteistani, etten huolehtisi aina vain muitten kunnosta. Siinä se blogin idea tulikin pääosin, eli siis: minun oma treenaaminen, henkilökohtainen lihashuolto, ruokailu /painonhallinta ja muutenkin elämä. Ja tietysti myös se että ihmiset saavat vinkkejä omaan elämäänsä niin oman liikkumisen, lihashuollon kuin painonhallinnan osalta. Minun on myös tarkotus tehdä lajiesittelyjä harrastamistani lajeista (joita on enemmän kuin ehtii harrastamaan), siis erityisesti niistä joita voin suositella kaikille. Ja mahdollisesti myös joitain tuote esittelyjä, siis mitä itse käytän tai suosittelen. Myös lisäravinteista ja vitamiineistakin saattaa tulla jotain juttua. Ja saa toki ehdottaakin aiheita, kuhan pysytään aihepiirissä. Olisi tarkoitus ainakin pari kertaa kuukaudessa saada jonkinnäköinen juttu aikaiseksi.

-M-